Kesätyöntekijäksi Huhtihovi Vesalankylään, Turkuu, Huhtihovi Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 8.1.2025
- Hae viimeistään 31.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Huhtihovi Vesalankylän hoivakotimme sijaitsee rauhallisen pientaloalueen naapurissa Tampereen valtatien tuntumassa. Iloa ja vilskettä pihapiiriin tuovat samassa kiinteistössä toimivan ryhmäperhepäivähoidon lapset. Muun muassa yhteiset ulkoilu- ja lauluhetket luovat merkityksellisiä kohtaamisia, hymyä ja iloa arkeen puolin ja toisin!
Hoivakodissamme on 57 asukaspaikkaa ikäihmisille, jotka ovat asumispalvelun tarpeessa. Asukashuoneiden lisäksi hoivakodissamme on monipuoliset yhteiset tilat, oma keittiö, saunatilat, laajat ja esteettömät terassialueet sekä kauniisti viimeistelty piha-alue matalan kynnyksen ulkoiluun. Huhtihovi Vesalankylä on aivan uusi yksikkö, joka avasi ovet asukkaille joulukuussa 2024.
Tärkein voimavaramme, ammattitaitoinen ja kokenut henkilöstömme, koostuu vanhustyön osaajista. Ympäri vuorokauden paikalla oleva henkilökuntamme turvaa yksilöllisen ja sisältörikkaan arjen hoivakotimme asukkaille. Jotta töissä jaksetaan hyvin, me Huhtihovilla pidämme myös henkilökunnastamme huolta parhaamme mukaan.
Hoitajana työsi koostuu asukkaiden perushoidon sekä toimintakyvyn ja omatoimisuuden tukemisen lisäksi mielekkään ja sisältörikkaan arjen toteuttamisesta. Työvuoroissa on useita työkavereita paikalla, joten tukea ja apua on aina saatavilla. Olemme mielellämme tukemassa sinua opintojen etenemisessä kesän aikana, kysythän tästä rohkeasti lisää, jos sinulla on tarve esimerkiksi opiskelupäiville tai työpaikkaohjaajalle tai oppisopimukselle tms. Työsuhteen keston sekä aloituksen voimme sopia kanssasi. Työ on tehtävistäsi ja tilanteestasi riippuen kaksi- tai kolmevuoro työtä.
Mikäli haluat tehdä merkityksellistä työtä ikääntyneiden parissa, osaavassa työporukassa, klikkaa "Hae tähän työpaikkaan" ja hae mukaan joukkoomme!
Etsimämme henkilö
Etsimämme kesäsijaiset ovat avoimia, halukkaita toteuttamaan laadukasta hyvää hoitoa sekä osallistumaan meidän asukkaiden arvokkaaseen arkeen. On myös tärkeää, että haluaa olla osa tiimiä. Sitoudumme tukemaan ammatillista kasvua joten aikaisempi kokemus ei ole välttämätön. Hyvä olisi, jos opinnoissa olisi edennyt ja jokunen harjoittelujakso olisi jo takanapäin.
Tästä klikkaamalla pääset tutustumaan kesätyöntekijän kokemuksiin.(https://vimeo.com/906346196)
Tarjoamme
Huhtihovilla tarjoamme sinulle muun muassa:
ammattimaisen ja kannustavan työilmapiirin
mahdollisuuden vaikuttaa omiin työvuoroihin
osaavan, kuuntelevan ja helposti lähestyttävän esihenkilön
hyvinvointia, liikuntaa ja kulttuuria mahdollistavan ePassin (edellytyksenä väh.2kk kestävä työsuhde)
kattavan työterveyshuollon (edellytyksenä väh 2kk kestävä työsuhde)
aktiivista tyhy-toimintaa, kuten kesäjuhlat ja kuukausittaiset pizzaperjantait.
Huhtihovi Oy
Kotimainen Huhtihovi Oy on ikääntyneiden asumispalveluja tarjoava yritys. Meillä on hoivakodit Turussa, Salossa, Kaarinassa ja Raisiossa. Toimintamme keskiössä on onnellinen vanhus, jolle tarjoamme parhaat mahdolliset eväät merkityksellisen, yhteisöllisen ja sisältörikkaan arjen kokemiseen. Huhtihovin näytöt asumispalvelujen laadusta ovat merkittävät. Huhtihovin asiakas- ja omaistyytyväisyyskyselyssä 98 % Huhtihovin asiakkaista ja heidän omaisistaan suosittelisi Huhtihovia asumispalvelupaikkaa kartoittavalle. Henkilöstökyselyssämme sitoutuminen Huhtihoviin työnantajana (eNPS) oli korkealla tasolla (51). Työllistämme nykyisellään noin 100 hoiva-alan ammattilaista.
Huhtihovi on savuton työpaikka.
Puhelin: 040-6658399 Sähköposti: Kaisa.myllykoski-hiltunen@huhtihovi.fi Sijainti: Vesalankatu 17, 20360 Turku Jäikö jokin askarruttamaan? Lisätietoja antaa arkisin hoivakodin johtaja Kaisa Myllykoski-Hiltunen, puh. 040-6658399 tai sähköpostitse kaisa.myllykoski-hiltunen@huhtihovi.fi.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://jobilla.talentadore.com/apply/kesatyontekijaksi-huhtihovi-vesalankylaan-turkuun/yZ5aRZ