Palveluvastaava, Keravan kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 7.1.2025
- Hae viimeistään 21.1.2025
- Palkkaus: 2330€/kk
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme ateriapalveluiden iloiseen, osaavaan ja tehokkaaseen joukkoomme
PALVELUVASTAAVAA vakituiseen työsuhteeseen, Savion koululle.
Tätä tulet meille tekemään:
Palveluvastaavan työtehtäviin kuuluu vastata tuotantokeittiön arjen toimivuudesta.
Lisäksi tehtäviin kuuluu mm. tilaukset, aterioiden valmistusta ja tarjolle laittoa, lähtevien ruokien pakkausta.
Savion koululta lähetetään ruoka kuumana muutamaan palvelukeittiöön, lähetettävien ruokien määrä on noin 250 annosta.
Ruokaa valmistetaan yhteensä noin 800 asiakkaalle.
Keittiöllä et ole yksin vaan lisäksesi keittiöllä työskentelee kokki ja kaksi ruokapalvelutyöntekijää.
Pätevyysvaatimuksena on kokin tutkinto tai vastaava keittiöalan tutkinto sekä hygieniapassi.
Esihenkilökokemus katsotaan eduksi.
Työn hoitaminen edellyttää ammattialan vahvaa osaamista, erityisruokavalioiden tuntemusta ja kustannustietoisuutta. Sinulta luonnistuu toimistohommien lisäksi myös maukkaan ruuanvalmistus.
Omaat hyvän organisointikyvyn ja pystyt toimimaan nopeasti muuttuvissakin tilanteissa. Olet reipas asiakaspalvelun ammattilainen ja sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot.
Sinulla on ajan tasalla olevat IT- taidot sekä käyttökokemusta tuotannonohjausjärjestelmästä. Meillä on Aromi14 käytössä.
Tehtävä edellyttää hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa.
Työkokemus vastaavista tehtävistä katsotaan eduksi.
Tule mukaan huippuporukkaan kehittämään kanssamme Keravan kaupungin ateriapalveluita. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtävän, jossa voit kasvattaa myös omaa osaamistasi.
Kutsumme haastatteluun sopivia henkilöitä jo hakuaikana, joten laitathan hakemuksesi meille rekrytointijärjestelmän kauttamme mahdollisimman pian. Paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.
Viikkotyöaika on 38,25h.
Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (Kvtes).
Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Lisätietoja tehtävästä antaa palveluesihenkilö Anne Krook p. 040 3182314.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/KERAVA-03-26-24/fi_FI