KESÄTYÖ: ruokapalvelutyöntekijä Iso-Berttan kesku, Servica Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 6.1.2025
- Hae viimeistään 31.3.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Olisitko sinä meidän työkaveri kesän ajan?
Haemme nyt kesän ajalle ruokapalvelutyöntekijöitä Iso-Berttan keskuskeittiöön Kuopioon.
Iso-Bertassa valmistetaan ruokaa Kuopion sairaaloille, palvelukeskuksille, perhetukikeskuksille sekä kotipalveluaterioita. Iso-Bertassa valmistetaan myös maistuvat ruuat KYSin lounasravintoloille sekä yli 30:lle Kuopion koululle ja päiväkodille. Yhteensä aamupaloja, lounaita ja päivällisiä valmistetaan koulupäivinä n. 15 500 hengelle. Valmistustapoina on Cook & Chill sekä kylmävalmistus.
Iso-Bertan keskuskeittiössä pääset osaksi alan ammattilaisista koostuvaa tiimi, jossa työtehtävien monipuolisuus on rikkaus. Työtehtävät voivat olla mm. salaattien valmistusta, erilaisia ruoan jako ja pakkaustehtäviä, astiahuolto tai muita tuotantokeittiön tehtäviä. Iso-Bertta on auki 365 päivää vuodessa ja työvuorot sijoittuvat klo 5.00-21.30 väliselle ajalle. Työ on siis vaihtelevaa vuorotyötä. Kesätyöt ajoittuvat toukokuulta syyskuulle ja eduksi katsomme, mikäli pystyt työskentelemään pidemmän ajanjakson. Teemme kuitenkin kesänajalle myös lyhyempiä määräaikaisia työsopimuksia, joten ethän epäröi hakea.
MIKSI VALITA MEIDÄT?
Työyhteisö on meidän voimavara. Meillä on turvallinen ja kannustava työilmapiiriä, jossa sinun työpanostasi arvostetaan. Työmme perustuu merkityksellisyyteen ja työyhteisömme ammattiylpeyteen - me emme jätä työkaveria tai asiakasta pulaan. Monimuotoisuus on meillä rikkaus ja meille saat tulla töihin juuri sellaisena kuin olet.
Näiden lisäksi tarjoamme mm.:
- osittain työnantajan kustantamaan ateriaan päivittäin
- kattavat työterveyspalvelut
- työvaatteet
- alennuksia yhteistyökumppaneiltamme
MITÄ TOIVOMME SINULTA?
Arvostamme ennakkoluulotonta ja positiivista asennetta sekä reipasta työotetta. Toivomme, että sinulla on itsenäinen työote, mutta olet myös tiimipeluri. Tehtävässä edellytetään hygieniapassia, riittävää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa sekä 15 vuoden ikää.
Palkkaus on AVAINTESin mukainen. Peruspalkan lisäksi maksetaan vuorolisät sekä mahdollinen kokemusvuosilisä, mikäli sinulla on aiempaa hyväksiluettavaa keittiöalan työkokemusta.
Vietä summer in Servica ja laita hakemuksesi viimeistään 31.3.2025! Huomioithan, että haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja teemme valintoja sopivien osaajien osuessa kohdalle.
Servica on Pohjois-Savon suurimpia työnantajia. Palvelumme koostuvat ruoka-, kuljetus- ja välinehuoltopalveluista, laitoshuollon ja tekniikan palveluista sekä materiaalilogistiikan kokonaispalveluista. Olit sitten kokenut konkari tai alalla ensiaskelia ottava, meillä pääset osaksi yli 1 800 osaajan työyhteisöä. Servicassa pääset tekemään aidosti merkityksellistä työtä, sillä ilman meitä jäisi monen muun työ tekemättä. Oikeudenmukaisuus, tasa-arvoisuus ja vastuullisuus ovat työmme tienviittoja, ja haluamme olla aina luottamuksen arvoisia. Teemme työtä ihmiseltä ihmiselle ja palvelemme sydämellä, ja se näkyy kaikille asiakkaillemme. Meillä on rohkeutta ja tahtoa pyrkiä parempaan.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://servica.rekrytointi.com/paikat/index.php?o=A_A&jid=790&jbid=15