Kesätyöntekijä kolmioleipälinjastolle, Henkilöstöliiga Turku Oy
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 3.1.2025
  • Hae viimeistään 31.1.2025
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Etsimme kesätyöntekijöitä elintarviketeollisuuden tehtäviin.

Oy Lunden Ab on perheyritys, jonka tunnettuja brändejä ovat Jalostaja, Auran, Savuhovi ja Chef Lundén. Yhtiö valmistaa monipuolisesti sekä tuoreita että teollisia elintarvikkeita. Omien brändien lisäksi tuotannossamme on monia kaupan merkkejä ja lisäksi toimimme merkittävien elintarvikeyritysten alihankkijana. Oy Lunden Ab yritysperhe työllistää Suomessa ja Virossa yhteensä noin 600 henkeä ja sen liikevaihto on noin 115 miljoonaa euroa. Yhtiön päätoimipaikka sijaitsee Turussa. Muut toimipaikat sijaitsevat Tallinnassa ja Keravalla.

Työn kuvaus:

Elintarviketyöntekijän työtehtävät sisältävät pääasiassa elintarvikkeiden, esimerkiksi kolmioleipien ja salaattien valmistusta ja pakkausta tehdasolosuhteissa. Työtä tehdään ihmisen ja koneen sujuvana yhteistyönä tuotantolaitoksen tuorepuolella. Tarvittaessa työtä saattaa olla tarjolla myös muilla osastoilla. Tuoretuotantotilan lämpötila on n. 6 astetta, joten työpaikalle kannattaa pukeutua lämpimästi.

Työtä tehdään arkisin kahdessa vuorossa vuoroviikoin. Aamuvuoro on klo 6.00-14.00, ja iltavuoro klo 14.00-22.00. Työ saattaa sisältää myös ns. välivuoroja. Viikonloput ovat vapaat. Työpaikka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella, joten töihin pääsee helposti myös julkista liikennettä käyttämällä.

Työ alkaa sopimuksen mukaan ennen kesää ja kestää elokuun loppuun, mutta tehtävässä voi olla työntekijän tilanteen mukaan mahdollista jatkaa myös elokuun jälkeen sekä opintojen ohella tehtävänä keikkatyönä.

Odotamme:

Hakijoilta edellytämme voimassa olevaa hygieniapassia. Valittujen henkilöiden tulee myös hankkia salmonellatodistus ennen töiden aloitusta. Aiempi työkokemus tai opinnot elintarvike- tai tuotantotyöstä on plussaa, mutta tehtävät ollaan myös valmiita opettamaan. Työssä tarvitaan näppäryyttä, tarkkuutta ja nopeutta. Arvostamme myös hyvää fyysistä peruskuntoa, omatoimisuutta, positiivista asennetta ja yhteistyötaitoja. Odotamme työntekijältä täysi-ikäisyyttä sekä suomen kielen taitoa.

Tarjoamme:

Tarjolla on mielenkiintoinen työ elintarviketuotantolaitoksessa, jossa tekijät ovat aitio paikalla tekemässä kotimaista ruokaa. Tehtäviin annetaan hyvä perehdytys sekä tueksi mukava työyhteisö. Tarjoamme arvokasta työkokemusta elintarvikealalta ja mahdollisuuden kehittyä alalla. Tehtävän palkkaus on vähintään TES:n mukainen, työkokemus ja koulutus huomioiden.

Työtyytyväisyyskyselyssä saimme työntekijöiltämme positiivista palautetta myös Henkilöstöliigan, vuokratyöntekijöiden ja asiakasyritysten välisestä, hyvin toimivasta yhteistyöstä.

Liity satojen tyytyväisten henkilöstöliigalaisten joukkoon.

Haku:

Kiinnostuitko? Hienoa! Aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana, joten jätäthän hakemuksesi ja CV:si mahdollisimman pian.

Täytäthän hakemuksen ensisijaisesti Hae tehtävää kohdasta sekä löydät ilmoituksen myös kotisivuiltamme.
Valitettavasti emme pysty tietoturvasyistä käsittelemään sähköpostihakemuksia.

Henkilöstöliiga:

Henkilöstöliiga on Etelä-Suomen vahvimpia henkilöstöpalvelualan yrityksiä. Satojen työntekijöidemme joukosta löytyy teollisuuden, logistiikan- ja kiinteistöalan osaajia, sekä toimistotyön ja palvelualan työntekijöitä. Olemme aktiivinen asiantuntijayritys ja tavoitteenamme on saada työntekijämme viihtymään. Henkilöstöliiga on Henkilöstöpalvelualanyritysten liiton jäsen.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta http://henkilostoliiga.likeit.fi/apply/25665697