Kokki, The Social Burger Joint Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 2.1.2025
- Hae viimeistään 12.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
TO THE BURGERHOOD
Kaipaamme Oulun ravintolaan joukkoomme aikaansaavaa ja motivoitunutta kokkia tai ravintolatyöntekijää. Pesti on määräaikainen osa-aikainen 60-90h / 3 viikkoa. Tuntimäärästä voidaan sopia joustavasti, aloitusajankohta on helmikuun 2025 aikana, ja jatkuu helmikuun 2026 loppuun. Ravintolamme sulkee ovensa arkisin klo 22.00 ja viikonloppuisin klo 23.00 joten työaikojen vuoksi tehtävään vaaditaan vähintään 18-vuoden ikää. Myös hygieniapassi tulee olla suoritettuna.
Social Burgerjoint on kahden intohimoisesti ruokaan suhtautuvan kaverin, Herkon ja Pikkiksen perustama yritys, jonka ensimmäiset askelmerkit hahmoteltiin ruutupaperille Pearl Jamin keikalla Berliinissä vuonna 2015. Social Burgerjoint -ravintoloita on tällä hetkellä Helsingissä, Keravalla, Porvoossa, Lahdessa, Oulussa, Vaasassa ja Tampereella. Ja lisää tulee.
ME?
Olemme ennemminkin yhteisö kuin ravintola. Kun puhumme meistä, puhumme Burgerhoodista - Burgerhood tarkoittaa koko meidän jengiä; asiakkaita, henkilökuntaa, yrittäjiä ja porukkaa Kalasataman officella. Pyrimme siihen, että asiakas voi meillä sulkea hetkeksi pois sekavan maailman kohinan, kokea yhdessä kanssamme puhtaita perusasioita ja nauttia aidon burgerin.
TEHTÄVÄSI?
Meidän Burgerhood, burgerikokit, burgeripersoonatyou name itkantavat vastuuta laajasti ja monipuolisesti, että keittiössä ja salissa homma toimii. Jos tunti sitten rakensit Euroopan parhaita burgereita keittiön puolella, mahdollisesti seuraavassa hetkessä olet niitä malttamattomiin käsiin salin puolella ojentamassa. Sinne siis nenäsi osoittaa, missä apukäsiä ja lisälihaksia juuri sillä hetkellä tarvitaan.
MITÄ ME TARJOTAAN
Pääset osaksi meidän tiimiämme missä kaveria ei jätetä, eli osaksi Burgerhoodia. Burgerhood-yhteisön jäseniä, meitä, yhdistää yhteisöllinen ja samalla tinkimätön asenne kaikkeen tekemiseen, oli sitten kyse täydellisen pihvin paistamisesta, ystävällisestä asiakaspalvelusta tai työkavereiden kanssa työskentelystä.
SINÄ?
Tässä tehtävässä alan koulutus ja/tai työkokemus on huomattava etu. Työ sisältää myös yksintyöskentelyä, jonka vuoksi hakijalla tulee olla anniskelupassi. Jos sitä ei vielä takataskusta löydy, niin me avustamme sen hankkimisessa! Halu oppia uutta sekä kyky omaksua asiat nopeasti vie myös pitkälle, mutta ymmärrys ravintolasta työympäristönä on iso plussa. Ota kuitenkin rohkeasti yhteyttä, sillä jokainen hakija arvioidaan yksilökohtaisesti henkilökohtaiset valmiudet huomioiden! Me kyllä perehdytetään hyvin!
Lähetäthän hakemuksesi ja CV:si viimeistään 12.1.2025 mennessä, mutta ole nopea, käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme paikan heti sopivan burgeripersoonan löytyessä!
Lisätietoa tehtävistä antaa ravintolapäällikkö Petra Anttila p. 040 637 4866
Welcome to the Burgerhood!

Hae työpaikkaa osoitteesta https://socialburgerjoint.teamtailor.com/jobs/5388497-kokki-tai-ravintolatyontekija