Varhaiskasvatuksen opettaja, Mankkaan päiväkoti, Espoon kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 2.1.2025
- Hae viimeistään 17.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haluamme vahvistaa lasten suhdetta luontoon ja metsä toimii osana oppimisympäristöämme. Vihreän lipun periaatteet johdattavat lapsia käytännön tekoihin luonnon hyväksi. Toimintamme perustuu monipuoliseen lapsilähtöiseen varhaiskasvatukseen, jossa leikillä, positiivisella pedagogiikalla ja luontoyhteydellä on keskeinen merkitys. Jos myös sinä haluat tehdä töitä näiden teemojen parissa, haluamme kuulla sinusta pian. Yhteistyökykyinen ja ystävällinen henkilöstömme toivottaa uudet työyhteisön jäsenet lämpimästi tervetulleiksi.
Etsimme työkaveria, joka on valmis toimimaan kaikkien varhaiskasvatusikäisten kanssa. Tammikuussa tehtävä alkaa alle kolmivuotiaiden ryhmässä.
Mankkaan päiväkoti koostuu kolmesta samassa pihapiirissä olevasta päiväkotirakennuksesta. Vuodenvaihteessa kokonaisuutemme on 11 ryhmän kokoinen. Samassa pihapiirissä toimii myös Mankkaan asukaspuisto. Mankkaan päiväkodin läheisyydessä niittyjen, puistojen ja metsien lisäksi on pieni ostoskeskus ja bussilla pääsee aivan viereen.
Työpaikan nimi ja osoite: Mankkaan päiväkoti, Vanhan Mankkaan kuja 2 B, 02180 Espoo
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Tehtävä on vakinainen. Tehtävä alkaa 7.1.2025 tai sopimuksen mukaan.
Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian!
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus. Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen opettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus). Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.
Edellytämme sujuvaa suomen kielen taitoa, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, positiivista ja ratkaisukeskeistä asennetta sekä kykyä aidosti läsnäolevaan vuorovaikutukseen.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Arvostamme kykyä kohdata lapset ja heidän vanhempansa yksilöllisesti, arvostavasti ja sensitiivisesti. Arvostamme myös huumoria, sinnikkyyttä ja kekseliäisyyttä arjen vaihtuvissa tilanteissa.
Tervetuloa joukkoomme kasvattamaan vastuullista ja välittävää uutta sukupolvea!
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-03-1-25/fi_FI