Ohjaaja, Tampereen asumispäivystys ja asumisyksik, Pirkanmaan hyvinvointialue
- Alkuperäinen julkaisupäivä 2.1.2025
- Hae viimeistään 17.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Asumispäivystyksessä majoitetaan asunnottomia henkilöitä Pirkanmaan hyvinvointialueelta. Lisäksi talon palveluihin kuuluu vuokra-asumista, joka 2025 aikana tulee muuttumaan asunto ensin -mallin mukaiseksi asumiseksi. Asunto ensin -malli pohjautuu ajatukseen siitä, että jokaisella on oikeus omaan asuntoon. Asiakkaille tarjotaan tukea päihde- ja mielenterveydellisiin ongelmiin sekä ohjausta ja apua päivittäisiin toimiin.
OHJAAJANA tehtäviisi kuuluu mm. arviointi, ohjaus, päivittäisissä toimissa avustaminen, järjestyksen ylläpito, hoidolliset tehtävät, lääkehoidon toteutus, päihde- ja mielenterveysasiakkaan tukikeskustelut, verkostotyö. Työskentelet sekä vuokra-asukkaiden parissa että asumispäivystyksessä. Työ on kolmivuorotyötä.
Yksi ohjaaja tulee toiminaan toiminnan kehittämisen myötä työtoiminnan ohjaajana. Valitun tulee olla aktiivinen ja innostava toimija, joka kehittää uutta toimintaa asiakkaiden osallistamiseksi. Työ sijoittuu päiväaikaan.
Mitä tarjoamme sinulle?
- Monipuolisen työn ja mahdollisuuden oppia uutta, kehittää ja kehittyä
- Mukavan, osaavan ja välittävän työyhteisön työntekijöidemme tueksi ja asiakkaidemme parhaaksi. Pidämme huolta
työkavereistamme, sillä hyvinvoiva työntekijä pystyy antamaan parasta asiakkaalle
- Perehdytämme sinut tehtäviisi ja tiimi tukee sinua perehdytyksen jälkeenkin
- Voit myös vaikuttaa omien työvuorojen suunnitteluun tiimisi kanssa, jolloin pystyt suunnittelemaan myös vapaa-aikaasi
joustavammin
- Saat käyttöösi kattavat Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstöedut: vuosittaisen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja
hyvinvointiedun sekä lounasedun Epassilla
- Virkisty vapaalla ry:n toimintaa https://virkistyvapaalla.fi/ ja tyhy-toimintaa
- Työterveyshuollon palvelut
- Tutustu palkkaukseen ja henkilöstöetuihimme tarkemmin: https://www.pirha.fi/tietoa-meista/toihin-meille/palkkaus-ja-henkilostoedut
Mitä toivomme sinulta?
Etsimme lähihoitajaa/ sosionomia, joka on rekisteröitynyt Valviran ammattirekisteriin. Eduksi luetaan koulutus ja kokemus päihde- ja mielenterveystyöstä. Edellytämme hygieniapassia sekä lääkehoidon LOVe-verkkotestin hyväksyttyä suorittamista, tarvittaessa voit päivittää lääkehoidon osaamisen meillä ennen työsuhteen alkamista. Sosionomilta vaaditaan lähihoitajatasoisia lääkehoidon opintoja. Odotamme sinulta joustavuutta, yhteistyökykyä, aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta. Otamme lisäksi huomioon suosittelijoiden näkemykset.
Työn aloitusajankohdasta sovimme kanssasi. Vakituisen työsuhteen työaika on kokoaikatyö, tehtävästä riippuen päivä- tai kolmivuorotyö. Tehtäviin sovelletaan koeaikaa, joka on kuusi kuukautta. Valitulla tulee olla voimassa tartuntatautilain (1227/2016) 48 §:n mukainen rokotesuoja. Vaadittavat todistukset terveydentilastaan kuukauden sisällä työn aloittamisesta.
Kiinnostuitko? Hae siis työpaikkaa Kuntarekryn kautta ja tule osaksi työyhteisöämme.
Voit kysyä lisätietoja Tastun toiminnasta: osastonhoitaja Sirpa Kuisti p. 040 806 2207, sirpa.kuisti@pirha.fi

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/Pirha-01-6674-24/fi_FI