Kesätyö: ohjaajia Helsinkiin / Aspa-koti Koralli-, Aspa Palvelut Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 2.1.2025
- Hae viimeistään 31.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
MEILLÄ KESÄTYÖKIN ON IHMISEN HOMMAA.
Lähihoitaja / lähihoitajaopiskelija, tule meidän kesätyökaveriksi iloiseen tiimiimme Helsingin Vuosaareen!
Haemme OHJAAJIA kesä-elokuulle 2025 / sopimuksen mukaan. Meillä työskennellään kolmessa vuorossa, mutta otamme työntekijöidemme toiveet aina huomioon. Jos esimerkiksi yövuorot eivät sovi elämäntilanteeseesi, pyrimme räätälöimään työvuorosi painottumaan aamu- ja iltavuoroihin. Haluamme, että työ sopii arkeesi ja tukee jaksamistasi.
Aspa-koti Koralli-Simpukassa tarjoamme ympärivuorokautista palveluasumista liikunta- ja aivovammaisille sekä apua että tukea tarvitseville aikuisille. Työpäivät sisältävät monipuolisia tehtäviä, joissa tuetaan ja autetaan asiakkaita kaikessa, mitä heidän päiväänsä kuuluu - lääkehoidosta kokkailuihin ja liikkumisesta yhteisiin viriketuokioihin.
Tiimimme on täynnä huumorintajuisia ja energisiä ohjaajia, jotka eivät pelkää tarttua toimeen tai jakaa naurua arjen keskellä! Meidän tiimissä arvostetaan luovuutta, rentoa otetta ja positiivista asennetta. Välillä päivään mahtuu tanssia musiikin tahdissa tai hauskoja yhteisiä hetkiä, jotka piristävät sekä asiakkaita että meitä työntekijöitä. Jokainen tuo mukanaan oman persoonansa ja erikoistaitonsa, ja yhdessä rakennamme työpaikan, jossa voi olla oma itsensä.
Lue lisää millaista kesätyö on meillä:
https://www.aspa.fi/tietoa-aspasta/tyontekijakokemuksia/kesatoissa-aspa-palveluilla-saa-oppia-nauraa-ja-kehittaa/
https://www.instagram.com/aspakoti_korallisimpukka/
Aspa-kotimme arkea voit seurata myös Instagramissa(https://www.instagram.com/aspakoti_korallisimpukka/)
KESÄTYÖNTEKIJÄNÄ ASPASSA SAAT
- työpaikan kotimaisessa yrityksessä, jossa tehdään isoja asioita, inhimillisesti ja kestävästi
- ammattitaitoisen ja toisistaan huolta pitävän työyhteisön
- lähiesihenkilön tuen työssäsi. Jokainen heistä on antanut esihenkilölupauksen:
"Sinun työsi onnistuminen on minun hommaani"
- liikunta -ja kulttuuriedut tukemaan hyvinvointiasi
- mahdollisuuden jatkaa työskentelyä kesän jälkeenkin, esimerkiksi keikkatöiden parissa
Palkkauksemme pohjautuu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimukseen. Palkkaluokka ohjaajan tehtävässä (valmistunut lähihoitaja) on G20C, kokemusvuosiesi mukaan peruspalkka on 2396,85 - 2592,75 €/kk.
TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ ODOTAMME SINULTA
- lähihoitajan tutkintoa tai loppuvaiheen opintoja
- rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin (valmistuneet)
- sitoutumista Aspan arvoihin(https://www.aspa.fi/tietoa-aspasta/tapamme-toimia/) sekä henkilökeskeiseen toimintatapaan(https://www.aspa.fi/tietoa-aspasta/tapamme-toimia/henkilokeskeinen-toimintatapa/)
Eduksi katsomme voimassa olevan ensiapu -ja lääkehoidon koulutuksen, hygieniapassin sekä kokemuksen vammaistyöstä ja sote-alalta.
Kiinnostuitko? Hienoa, odotamme jo innolla hakemustasi! Hakuaika päättyy 31.1.2025. Hae siis pian ja tule tekemään kanssamme ihmisen hommaa!
Jäikö jokin asia askarruttamaan? Lisätietoja tehtävästä antaa Aspa-kodin johtajamme Antonia Coll-Makkonen. Antonian tavoitat arkisin: 044-736 8398 /antonia.coll(mailto:/antonia.coll.makkonen@aspa.fi)-makkonen@aspa.fi
Lue lisää toiminnastamme: www.aspa.fi(http://www.aspa.fi/)
Löydät meidät myös somesta: Facebook(https://www.facebook.com/AspaSaatiojaAspaPalvelut), Instagram(https://www.instagram.com/accounts/login/), LinkedIn(https://www.linkedin.com/company/3762213/), https://twitter.com/Aspasaatio YouTube(https://www.youtube.com/channel/UC2DisJ0NDPDMDFjRP1_okKg) ja TikTok(https://www.tiktok.com/@aspapalvelut)
Me Aspassa teemme työtä sen eteen, että jokaisella olisi mahdollisuus itsenäiseen elämään. Tarjoamme asiakkaillemme kodin ja palvelut erilaisten yksilöllisten tarpeiden pohjalta. Asiakkaamme oma kokemus näkyy ja kuuluu työssämme. Aspa on pieni toimija, joka tekee isoja asioita. Tule mukaan tekemään #IhmisenHommaa.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://aspa.rekrytointi.com/paikat/index.php?o=A_A&jid=1578&jbid=15