Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Touhula Leikki Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 20.12.2024
- Hae viimeistään 13.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa Touhula Korsoon, Vantaalle.
Olemme pieni kodinomainen päiväkoti, jossa on kolme lapsiryhmää. Sijaitsemme Korsossa hyvin kulkuyhteyksien päässä. Luonto on lähellä, joka mahdollistaa spontaaneille retkille ja seikkailuille. Päiväkotimme teema on seikkailu, joka näkyy päivittäisessä toiminnassamme. Meillä homma kuin homma hoituu yhdessä. Koko talo toimii yhteistyössä, joka on arjen kannalta todella tärkeää.
Joskus kaikki on hattaraa ja nonparellia, mutta silloinkin kun sekaan kaatuu pussillinen pippuria, lapsi tarvitsee sinulta tukea tunteidensa säätelyyn. Saat siis kokea työssäsi tunteiden kirjoa laidasta laitaan. Palkitsevinta on kuitenkin hetki, kun lapsi juoksee halaamaan, kiepsahtaa kainaloosi ja tunnet sydämessä läikehtivän lämpimän tunteen. Lapset tarjoavat päivän aikana tilaisuuksia nauraa vatsa kippurassa yhdessä heidän kanssaan. Olisitko sinä meidän tuleva lastenhoitaja, johon luotetaan ja keneltä lapsi saa tukea ja turvaa päiväkotipäivän aikana?
Meille on tärkeää, että lapsi tuntee Touhula Korson paikaksi, johon on hyvä tulla joka päivä. Uskomme että onnistumme tässä, kun kasvattajilla on taito ymmärtää lasta sekä kohdata hänet sekä hänen perheensä. Toivomme sinulta kykyä ohjata lapsia sensitiivisesti osallisuuteen, yhteisöllisyyteen sekä hyvien tapojen oppimiseen varhaiskasvatuksessa. On sanomattakin selvää, että jokainen lapsi ansaitsee tulla huomatuksi yksilönä. Sen vuoksi pienryhmätoimintamme on pitkälle vietyä. Työyhteisömme jäsenenä pääset mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan pedagogisen vuosisuunnitelmamme, Touhula Rytmin mukaista varhaiskasvatusta, tuoden myös omia ideoitasi ja vahvuuksiasi esille. Eduksi katsomme monipuolisen kielitaidon.
Koska Sinä tulet tekemään maailman tärkeintä työtä onnellisen lapsuuden luomiseksi, niin me haluamme huolehtia sinun hyvinvoinnistasi. Työntekijänä meillä olet oikeutettu mm. työterveyshuoltoon Pihlajalinnassa, Epassi-etuun 200 €/ vuosi, työhyvinvointirahaan 80 €/hlö/vuosi sekä taukokahvien ja työiltojen tarjoiluihin.
Tämän lisäksi me tarjoamme sinulle
- kattavan perehdytyksen työhösi
- kannustavan, joustavan ja ketterästi kehittyvän toimintakulttuurin
- laadukkaat pedagogiset työvälineet ja toimintamallit
- kattavat koulutusmahdollisuudet oman osaamisesi kehittämiseen
- täydennyskoulutusstipendit omaehtoiseen täydennyskouluttautumiseen
- kannustinohjelman omaehtoiseen kouluttautumiseen varhaiskasvatuksen opettajan tai -sosionomin tutkintoon työn ohessa
Ja me odotamme sinulta
- motivoitunutta asennetta, vastuuntuntoisuutta ja työhön sitoutumista
- erinomaisia yhteistyötaitoja lasten, työyhteisön ja perheiden hyvinvoinnin tueksi
- kykyä toimia rakentavasti tiukoissakin tilanteissa
- kelpoisuusehtojen mukaista lastenohjaajan tai lähihoitajan koulutusta, joka sisältää lapsiin ja nuoriin suuntautumisvaihtoehdon mukaiset opinnot
- voimassa olevan rikosrekisteriotteen esittämistä, siten kuin Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) edellyttää. Työsopimus on ehdollinen hyväksyttävän rikosrekisteriotteen esittämiseen saakka. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
viikolla 52: Touhula LoistoVekaran päiväkodin johtaja Sanna Sorkkila p. 010 349 1342, sanni.sorkkila@touhula.fi
viikolla 1: Touhula Veromiehen päiväkodin johtaja Riikka Manninen p. 010 325 8765, riikka.manninen@touhula.fi
viikolla 2: Touhula Korson päiväkodin johtaja Annika Luokkanen p. 010 325 8798, annika.luokkanen@touhula.fi
Touhula Korso
Touhula on yksityinen päiväkotiperhe ja meillä on 113 päiväkotia ympäri Suomen. Olemme varhaiskasvatusalan merkittävä työllistäjä ja meillä työskentelee n. 2000 touhulalaista luomassa onnellista lapsuutta ja hyvää työelämää. Työllistämme varhaiskasvatuksen lastenhoitajia, -opettajia, -erityisopettajia, päiväkotiapulaisia, avustajia, päiväkodin johtajia sekä omalla asiantuntijuusalueellaan toimivia tukipalveluasiantuntijoita. Kaikilla meillä on tärkeä vastuu lasten tulevaisuuden rakentajana. Meitä ohjaavat arvomme ovat hyvinvointi, avoimuus, vastuullisuus ja oppimisen ilo.
Puhelin: 010 325 8798 Sähköposti: annika.luokkanen@touhula.fi Sijainti: Kulotie 5, Vantaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://ats.talentadore.com/apply/varhaiskasvatuksen-lastenhoitaja/mWPG3Y