Ratahankkeiden suunnitteluttaja, Ramboll Finland Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 20.12.2024
- Hae viimeistään 10.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Työn kuvaus
Ramboll on uudessa strategiassaan asettanut tavoitteekseen olla kestävässä kehityksessä johtava kansainvälinen toimija, joka auttaa asiakkaitaan ja yhteiskuntaa siirtymään kohti kestävää tulevaisuutta. Tarvitsemme osaavia asiantuntijoita ratkaisemaan näitä haasteita. Nyt haemme 1-2 kpl asiantuntijaa, joten oletko sinä uusi Ratahankkeiden suunnitteluttaja Tampereella tai Oulussa?
Uusi tiimisi ja tehtäväsi
Uutena ratahankkeiden suunnitteluttajana olet osa valtakunnallisesti noin 120 hengen Länsi- ja Pohjois-Suomen infraprojektinjohdon tiimiä ja tulisit työskentelemään Tampereella tai Oulussa. Toivomme sinun tuovan mukanasi vahvaa ratateknistä asiantuntija- ja suunnittelun ohjauksen asiantuntemusta. Toimimme useissa erilaisissa ja eri kokoisissa hankkeissa, ja isoin asiakkaamme on Väylävirasto. Työmme on pääsääntöisesti tiimityötä, mutta osin myös hyvin itsenäistä.
Keskeiset työtehtäväsi ja vastuusi:
Tehtäviisi kuuluvat asiakkaamme erilaisten ja eri kokoisten uudisrakennus- ja peruskorjaushankkeiden suunnitteluttamistehtävät yhteistyössä muun projektiryhmän kanssa. Toimimme ratahankkeiden rakennuttamistehtävissä tilaajan edunvalvojana, joten vastaat osalta suunnittelunohjauksesta sekä vastaat osaltasi siitä, että hankkeet valmistuvat sovittujen tavoitteiden mukaisesti.
Osallistut myynti-, markkinointi- ja tarjoustoimintaan yhdessä yksikön päällikön sekä muun henkilöstön kanssa.
Osallistut ratahankkeissa myös muiden projektitehtävien suorittamiseen
Tulet työskentelemään Tampereen tai Oulun toimipisteellämme. Myös sijoittuminen muille paikkakunnille Länsi- ja Pohjois-Suomessa on mahdollista oman mieltymyksesi mukaan.
Tietoja sinusta
Avoimen tehtävän osalta odotamme sinulta:
Odotamme sinulta soveltuvaa rakennusinsinöörin tai DI:n koulutusta
arvostamme erityisesti muutaman vuoden (2 - 3 v) kokemusta tie- ja rautatiesuunnittelusta tai suunnitteluttamisesta.
luontevaa toimimista asiakasrajapinnassa, omaat hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot
innostunutta ja oma-aloitteista otetta työntekoon, haluat kehittyä edelleen sekä taitoa työskennellä sekä itsenäisesti että osana tiimiä
Projektiluontoinen työskentely sopii sinulle ja oman roolisi lisäksi otat vastuuta myös kokonaisuuksista
Hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa
Ratatöihin liittyvät pätevyydet katsotaan eduksi
Hallitset yleisimmät toimisto-ohjelmistot (Office) ja tiedät tämän päivän suunnittelu- tietomallivaatimukset.
Tehtävän hoito edellyttää oman auton käyttöä.
Mitä tarjoamme sinulle
mielenkiintoisia ratarakentamisen projekteja
Laajat mahdollisuudet osaamisesi kehittämiseen ja kouluttautumiseen
Sinua tukevat esihenkilöt, joita ohjaavat johtamisen periaatteemme
Aidon mahdollisuuden vaikuttaa oman työsi kautta
Ystävällisen ja ihmisläheisen työkulttuurin, jossa tulet arvostetuksi omana itsenäsi
Joustavat työskentelytavat ja mahdollisuuden hybridityöhön suurimmassa osassa työtehtävistämme
Ramboll-säätiön ja Rambollin vahvan arvopohjan
Työskentele kestävän kehityksen ytimessä
Ramboll on globaali suunnittelu- ja konsultointiyritys. Uskomme, että kestävän muutoksen tarkoituksena on luoda maailma, jossa sekä luonto että ihmiset kukoistavat. Tämä on koko toimintamme ydin, ja sen eteen teemme töitä joka päivä. Vastuullisuus on ollut toimintaperiaatteemme perustamisesta lähtien. Vahvuutemme on ihmisissämme. Työskentelykulttuurimme on avoin ja utelias, ja haemme jatkuvasti tuoreita ja innovatiivisia näkökulmia. Kunnioitamme monimuotoisuutta sen kaikissa muodoissa, ja vaalimme työympäristöä, jossa kaikki voivat kukoistaa.
Ramboll Suomessa
Ramboll on johtava kestävien kaupunkien ja yhteiskuntien suunnittelu- ja konsultointiyritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee yli 18 000 asiantuntijaa globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2 500 asiantuntijan voimin. Palvelujamme ovat innovatiiviset ja kestävät ratkaisut kaupunkien, infrastruktuurin, liikenteen, ympäristön ja rakennusten suunnittelussa, rakennuttamisessa, rakentamisessa ja ylläpidossa. Teemme työtämme, jotta ihmiset ja luonto kukoistavat. Inspiroivat hankkeemme ja innovatiiviset ratkaisumme edistävät kestävää menestystä koko yhteiskunnassa.
Yhdenvertaisten mahdollisuuksien työnantaja
Yhdenvertaisuus, monimuotoisuus ja osallisuus ovat kaiken tekemisemme ytimessä. Erilaiset kokemustaustat ja näkökulmat ovat oleellisia, kun luodaan aidosti kestäviä yhteiskuntia. Toivotamme tervetulleeksi kaikkien ehdokkaiden hakemukset esimerkiksi iästä, kansalaisuudesta, vammaisuudesta, siviilisäädystä, mahdollisesta raskaudesta tai vanhemmuudesta, rodusta, uskonnosta tai uskomuksista, sukupuolen määrittelystä ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Ota yhteyttä rekrytointitiimiimme, jos haluat keskustella mistä tahansa järjestelyistä, joita saatat tarvita hakuprosessin aikana.
Kuinka hakea tehtävään
Jätä hakemuksesi hakupainikkeen kautta. Liitä mukaan CV:si, hakemuksesi ja mahdolliset muut liitteet, jotka tuovat esille osaamistasi avoimen työtehtävän osalta. Tarkentaisithan ansioluetteloon hankereferenssien osalta myös laajuustiedot sekä roolisi niissä. Kerro myös, milloin olet valmis aloittamaan. Jätäthän hakemuksesi viimeistään 10.1.2025.
Haastattelemme mahdollisuuksien mukaan hakijoita myös hakuaikana ja positio täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Jos joku asia jäi askarruttamaan, lisätietoja tehtävästä antaa mielellään:
Tampere: Yksikön päällikkö Sari Koskinen p. 040-519 7852, Oulu: Yksikön päällikkö Oskari Antinmaa p. 040-641 8772
#rambollcm

Hae työpaikkaa osoitteesta https://jobs.smartrecruiters.com/Ramboll3/744000032847819-ratahankkeiden-suunnitteluttaja