ETSIMME OMAIS- JA PERHETYÖNTEKIJÄÄ MÄÄRÄAIKAISEEN, FinFami - Uusimaa ry
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 18.12.2024
  • Hae viimeistään 29.12.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Omais- ja perhetyöntekijänä tuet läheisiä, omaisia ja perheitä keskustelutuen tapaamisissa, suunnittelet ja toteutat mielenterveysomaisille ryhmä-, kurssi ja virkistystoimintaa sekä yleisöluentoja ja infotilaisuuksia. Vastaat toimintojen viestinnän sisällöistä ja markkinoinnista yhteistyössä viestintävastaavien kanssa sekä toimit läheisessä yhteistyössä vapaaehtoistoiminnan kanssa.

Palveluita toteutetaan kasvotusten FinFami Uusimaa ry:n toimitiloissa Jämsänkadulla Helsingissä tai yhteistyökumppaneiden tiloissa Uudenmaan alueella sekä puhelimitse ja videopuheluina.

Omais- ja perhetyöntekijänä huolehdit työsi etenemisestä suunnitelman mukaisesti ja kehität toimintaa palautteen perusteella. Vastaat työn raportoinnista ja työskentelet tiiviisti yhteistyössä koko organisaation kanssa. Olet tärkeä työpari ammattilaisillemme sanoittamassa mielenterveysomaistyötä eteenpäin sidosryhmillemme. Esihenkilönäsi toimii toiminnanjohtaja Hanna Kari.

Tervetuloa osaksi idearikasta tiimiämme. Tulevana esihenkilönäsi voit odottaa minulta tukea ja luottamukseen perustuvaa positiivista johtamista. Puolestani odotan sinulta iloista asennetta, motivaatiota työskennellä mielenterveysomaisten hyväksi sekä joukkuehenkeä. Laita hakemusta tulemaan ja avataan keskustelu!
-Hanna

Millaista osaamista etsimme?

Olet aktiivinen ja oma-aloitteinen sote-alan ammattilainen, jolla on vahva kokemus mielenterveystyöstä (yli 5v). Psykiatrian alan sekä perhetyön työkokemus on eduksi. Työssä onnistumiseksi sinulla on erinomaiset kohtaamisen taidot ja kyky olla läsnä hetkessä. Sparraat mielelläsi kokemusasiantuntijoiden kanssa ja sinulla on positiivinen asenne ja itsenäinen työote. Sujuvan suomen kielitaidon lisäksi arvostamme ruotsin ja englannin kielitaitoa. Sinulla on sote-alan tutkinto, esim. psykiatrinen sairaanhoitaja tai sosionomi. Kokemustasi olet kerryttänyt eri projekteissa.

Mitä tarjoamme sinulle?

FinFami Uusimaa ry:ssä saat merkityksellisen työn sekä innostavan ja asiantuntevan työyhteisön, jossa lisäämme mielenterveysomaisten hyvinvointia ammattilaisten ja vapaaehtoisten voimin. Meillä saat vastuuta, kohtaat mielenkiintoisia haasteita ja kerrytät kokemustasi mielenterveystyötä tekevässä yhteisössä. Kanssamme liityt joukkoon, jossa omaiset toimivat mielenterveystyön tukena ja autamme heitä tehtävässä.

Työ alkaa mahdollisimman pian ja määräaikainen työsuhde (sijaisuus) on voimassa 31.5.2025 saakka. Työaika on 100% työajalla keskimäärin 37,45 h/vko. Palkkauksessa sovellamme Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimusta.

Laitathan hakemuksesi pian! Arvostamme erilaisista etnisistä taustoista tulevia hakijoita. Hakemus on jätettävä 29.12.2024 mennessä.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta mailto:hanna@finfamiuusimaa.fi