Varhaiskasvatuksen opettaja, Matinraitin päiväkot, Espoon kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 18.12.2024
- Hae viimeistään 27.12.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Etsimme varhaiskasvatuksen opettajaa 3-5-vuotiaiden lasten erityisryhmään sijaisuuteen. Ryhmässä on 13 lasta. Ryhmässä kanssasi työskentelee varhaiskasvatuksen erityisopettaja, kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa sekä avustaja. Varhaiskasvatuksen kieli- ja kulttuuriopettaja ja laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja ovat aktiivisesti mukana ryhmien arjessa ja toiminnan suunnittelun tukena. Lisäksi saat tukea töihisi varhaiskasvatusyksikön johtajalta sekä osaavilta kollegoilta. Matinraitissa työskenteleville kelpoisuusehdot täyttäville työntekijöille maksetaan kannustuslisää 160 e/kk 31.7.2025 asti. Lisäksi erityisryhmässä työskentelystä maksetaan peruspalkan tarkistuslisää 45,66 e/kk.
Matinraitin päiväkodissa on kahdeksan ryhmää 0-7-vuotiaille lapsille. Päiväkotimme on avattu vuonna 2021 ja meillä on käytössä monipuoliset, toimivat tilat. Ryhmätilojen lisäksi lasten käytössä on sali, veistohuone ja nassikkapainihuone. Meiltä löytyy myös hyvin erillisiä tiloja suunnittelua ja erilaisia keskusteluja varten. Päiväkoti sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella lähellä Isoa Omenaa. Lähiympäristöstä löytyy monia hyviä retkikohteita.
Matinraitissa sinua odottavat osaavat ja motivoituneet kollegat. Puhallamme yhteen hiileen ja teemme parhaamme lapsen edun toteutumisen varmistamiseksi. Asiakaskuntamme on monikulttuurista ja meillä on paljon osaamista monikulttuurisessa ja monikielisessä pedagogiikassa. Meille on tärkeää, että töihin on mukavaa tulla. Vaalimme positiivisuutta ja nauramme paljon. Toteutamme monipuolista, vasun mukaista ja lasten tarpeista sekä mielenkiinnon kohteista lähtevää toimintaa. Lasten osallisuus ja leikin merkitys korostuu kaikessa toiminnassamme. Voit olla aloitteleva työntekijä tai jo alan konkari. Tärkeintä meille on, että olet koet erityisryhmässä työskentelyn merkitykselliseksi. Lisäksi arvostamme lämmintä, sensitiivistä työotetta, hyviä yhteistyötaitoja ja positiivista asennetta. Jos nämä asiat saavat sinut innostumaan, sovit meille erinomaisesti.
Tarjoamme sinulle mentorointiohjelmamme tuen aloittaessasi varhaiskasvatuksen opettajan työt. Mentorointiryhmän tuella espoolainen varhaiskasvatus tulee sinulle tutuksi ja opit tunnistamaan omat vahvuutesi ja osaamisesi. Samalla saat aineksia omaan ammatilliseen kasvuun ja työhyvinvointiin. Pääset keskustelemaan kokeneen mentorin kanssa uran alkuvaiheeseen liittyvistä iloista ja haasteista, ja tutustut myös muihin varhaiskasvatuksen opettajina aloitteleviin kollegoihin.
Työpaikan nimi ja osoite: Matinraitin päiväkoti, Matinraitti 2, 02230 Espoo
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Tehtävä on määräaikainen ajalle 2.1.2025 - 31.5.2025. Työn aloitusajankohdasta voimme neuvotella.
Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian!
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.
Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen opettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus).
Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Arvostamme huumoria, sinnikkyyttä ja kekseliäisyyttä arjen vaihtuvissa tilanteissa. Tervetuloa joukkoomme kasvattamaan vastuullista ja välittävää uutta sukupolvea!
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-03-2242-24/fi_FI