Kesätyöpaikat lentokone - ja helikopteriasennus, Patria Oyj
- Alkuperäinen julkaisupäivä 18.12.2024
- Hae viimeistään 31.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä - jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.
Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia. Lisätietoja löydät osoitteesta www.patriagroup.com
Haemme Tikkakoskelle, Jämsän Halliin, Pirkkalaan, Uttiin ja Nokian Linnavuoreen
Lentokone -ja helikopteriasentajia
noin kolme kuukautta kestäviin kesätyötehtäviin.
Lentokoneasennuksen tehtävissä teet lentokoneiden huoltoa, korjauksia ja modifikaatioita, kun taas helikopteriasennuksessa teet NH90 asennustehtäviä. Tulet työskentelemään huoltoryhmän jäsenenä, joka koostuu pääsääntöisesti asentajista sekä asiantuntijoista. Työtä tehdään hyvässä hengessä ja tulet saamaan tiimiltä jatkuvan tuen työllesi.
Millaisia osaajia etsimme
Olet ilmailusta kiinnostunut, tiimihenkinen ja sinulla on positiivinen työote. Pystyt työskentelemään oma-aloitteisesti ja järjestelmällisesti, yksin tai ryhmässä ja noudatat ohjeita tarkasti. Pystyt omaksumaan uusia asioita nopeasti ja osaat soveltaa oppimaasi käytäntöön.
Sinulla tulee olla:
- Lentokoneasennuksen perustutkinto, valmistunut
- Teknisten piirustusten lukutaito
- Suomen kielen suullinen ja kirjallinen osaaminen ja englannin kielen kirjallinen osaaminen
Mitä tarjoamme:
Meillä Patriassa pääset tekemään sellaista, mitä muualla et pääse edes näkemään. Sinulla on mahdollisuus pitkään ja monipuoliseen työuraan Patrian ainutlaatuisten tuotteiden ja toimintojen parissa. Pääset mukaan osaksi hyvähenkistä kokeneista ammattilaista koostuvaa laatutiimiämme.
Tarjoamme sinulle henkilöstöetuna mm. lounas- ja virike-edun ja työhön liittyvän opiskelun tukemista. Arvostamme myös vapaa-aikaasi, joten meillä pystyt tasapainottamaan työn ja vapaa-ajan joustavasti esimerkiksi hyödyntämällä liukuvaa työaikaa. Pääset tutustumaan tarkemmin patrialaisiin ja meillä työskentelyyn täältä(https://www.patriagroup.com/fi/toissa-patriassa).
Oletko kiinnostunut?
Valitse työpaikka, jossa sinä ratkaiset ja lähetä hakemuksesi PDF-muotoisena Patrian nettisivuilla. Hakuaika päättyy 31.1.2025.
Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Paikkaan valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys ja huumausainetesti.
Miksi Patria?
1. Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.
2. Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.
3. Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.
4. Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä

Hae työpaikkaa osoitteesta https://pm-careers.rekrytointi.com/paikat/index.php?o=A_A&jid=3280&jbid=15