Koulunkäynninohjaaja, Riihimäen kaupunki
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 17.12.2024
  • Hae viimeistään 31.12.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme koulunkäynninohjaaja Pohjolanrinteen kouluun kevätlukukaudelle 2025. Tehtävä on sijaisuus. Koulunkäynninohjaajana työskentelet 6-9lk oppilaiden parissa yhteistyössä koulun muiden aikuisten kanssa.

Edellytämme erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja yhteistyössä opiskelijoiden, huoltajien ja koulun aikuisten kanssa sekä kokemusta moniammatillisesta työskentelystä. Hallitset koulunkäynninohjaajan monipuoliset työtehtävät ja olet perehtynyt erilaisten opiskelijoiden tukemiseen. Olet työotteeltasi joustava, ratkaisukeskeinen, kannustava ja kohtaat nuoret aidosti läsnäollen ja tukien.

Pohjolanrinteen koulu sijaitsee keskustan kupeessa monipuolisten kulttuuri- ja liikuntamahdollisuuksien ympäröimänä. Koulussamme opiskelee noin 450 oppilasta luokilla 6-9. Vahvuutenamme on hyvä arki, jota rakennetaan yhdessä. Laadukkaan perusopetuksen lisäksi painotamme robotiikkaopetusta, draamapedagogiikkaa ja kiertotalousosaamista. Koulumme kuuluu KiVa koulu-verkostoon.

Me Polarilaiset olemme nuorten puolella ja heitä varten! Olemme ammattitaitoinen työyhteisö, jossa kollegan tukeen voit aina luottaa. Käymme aktiivista keskustelua ja ratkomme haasteita yhdessä. Esihenkilötyötä kehitetään Riihimäellä tarjotaksemme hyvää johtamista kaikille työntekijöillemme. Kannustamme myös sinua kouluttautumaan ja kehittämään omaa osaamistasi. Meillä on mukavat henkilöstöedut ja toimivat työterveyspalvelut Terveystalossa.

Tehtäväkohtainen palkka on 2261,92- 2480,29e€/kk kelpoisuuden mukaan. Sen lisäksi voit saada aikaisempaan työkokemukseesi perustuvaa työkokemuslisää. Viikottainen työaika on 35h/vko. Palkka on suhteessa työaikaan.

Tehtävään valittavalla henkilöllä tulee olla koulunkäyninohjaajan tai lähihoitajan (suuntautuminen lapsiin ja nuoriin) kelpoisuus tai muu soveltuva koulutus. Valitun henkilön on esitettävä hyväksytty todistus lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Koeaika on kaksi kuukautta.

Hakuaika päättyy 31.12.2024 klo 15. Hakemukset pyydämme ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekry-järjestelmän kautta. Liitäthän hakemukseesi kelpoisuustodistukset. Jos hakemuksen jättäminen Kuntarekry-järjestelmän kautta ei ole mahdollista, voit toimittaa kirjallisen hakemuksen 31.12.2024 klo 15 mennessä osoitteeseen: Pohjolanrinteen koulu/Pohjolankatu 8, 11120 Riihimäki. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta. Haastattelut voidaan aloittaa jo hakuaikana. Haastattelut järjestetään viimeistään 3.1.2025.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/627878/fi_FI