Projekti-insinööri, infrarakentaminen (rata/tie), Väylävirasto
- Alkuperäinen julkaisupäivä 17.12.2024
- Hae viimeistään 7.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Väyläviraston Hankkeet- toimiala vastaa viraston vastuulla olevista tie-, rata-, ja meriväylähankkeiden rakennussuunnittelusta ja hankkeiden toteuttamisesta.
Projekti-insinööri kuuluu projektiorganisaatioon, jossa hän toimii erikseen sovittavissa, mahdollisesti eri puolella Suomea sijaitsevissa radan- ja tienrakennusprojekteissa projektipäällikön ohjauksessa, hänen työparinaan sekä sijaisenaan projektin läpivientiin liittyvissä tehtävissä. Tehtävät painottuvat Etelä-Suomen radanparannushankkeisiin ja myöhemmin tarpeen mukaan myös tiehankkeisiin, mutta hankkeita voi olla muuallakin Suomessa. Lisäksi työnkuva sisältää kehittämistehtäviä ja muita työnantajan määräämiä tehtäviä.
Projekti-insinöörinä tehtäviisi kuuluvat mm:
osallistut projektien hankinnan suunnitteluun ja valmisteluun sekä urakan kilpailuttamiseen
osallistut projektien sopimuksen aikaisiin tehtäviin kuten työmaakokouksiin, urakan valvontaan ja muihin tilaajalle kuuluviin tehtäviin
osallistut projektien rakentamisvaiheen aikataulu-, kustannus- ja laatutavoitteiden toteutumisen varmistamisen sekä seuran-taan
vastaat projektissa erikseen sovittavista tehtävistä.
Tarkennamme tehtäväkenttääsi osaamisesi ja kokemuksesi mukaan. Tehtävissä toimit projektipäälliköiden tukena ja ohjauksessa, mutta tavoitteenamme on, että kehität osaamistasi ja valmiuksiasi kohti vastuullisempia projektipäällikkötehtäviä virastomme eri tarpeisiin (esim. rakentaminen, suunnittelu, kunnossapito).

Hae työpaikkaa osoitteesta https://valtiolle.fi/tyoavain/9555/fi_FI