Kokki / keittiötyöntekijä, Onnikoti Polku, Pori, MEHILÄINEN OY
- Alkuperäinen julkaisupäivä 17.12.2024
- Hae viimeistään 29.12.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme nyt kokkia tai keittiötyöntekijää sijaisuuteen ajalle 2.1.2025 - 27.3.2025 kauniiseen ja moderniin kotiimme.
Mihin tulet töihin?
Onnikoti Polku on ympärivuorokautista, laadukasta hoivaa kehitysvammaisille tarjoava yksikkö.
Kotimme sijaitsee Väinölän kaupunginosassa hyvien kulkuyhteyksien varrella.
Kodissamme asuu 17 asukasta ja työskentelee iloinen joukko monipuolisia ammattilaisia.
Valmistamme ateriat keittiössämme alusta asti itse. Omavalmistuskeittiömme kokkina pääset suunnittelemaan ja valmistamaan herkullisia aterioita asukkaillemme. Omassa
keittiössämme valmistuvat lounaan ja päivällisen lisäksi kahvileivät, joten tehtäväsi sisältää myös leipomista.
Lisäksi pääset vastaamaan raaka-aineiden tilaamisesta, keittiön omavalvontaan liittyvistä tehtävistä sekä keittiön puhtaanapidosta ja tiskihuollosta. Keittiö on valtakuntasi, jonka
kustannustehokkaasta ja laadukkaasta toiminnasta vastaat.
Työ on pääsääntöisesti päivätyötä. Viikonlopun ruoat valmistetaan etukäteen ja niiden tarjoilusta vastaa viikonloppuisin hoitohenkilökunta.
Tehtäviisi kuuluu myös ruokatilauksista huolehtiminen valmistuskeittiöstä lounaan ja päivällisen osalta sekä aamupalan, välipalan ja iltapalan raaka-aineiden tilaaminen tukusta.
Huolehdit keittiön omavalvontaan liittyvistä tehtävistä sekä keittiön tiskihuollosta.
Joukossamme viihtyy mainiosti hyvät vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaidot omaava, asioihin positiivisesti suhtautuva tyyppi, jolta löytyy reipas ote työhön.
Sinulta löytyy kokin perustutkinto, aikaisempaa kokemusta kokin tehtävistä sekä hygieniapassi.
Tehtävä edellyttää tartuntatautilain mukaista soveltuvuutta (influenssarokote).
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti tehtävään valittavien ikääntyvien tai vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetturikosrekisteriote.
Lisätietoja antaa tarvittaessa:
Yksikönjohtaja Ulla Mansikka
ulla.mansikka@onnikodit.fi
puh. 040-1256238

Hae työpaikkaa osoitteesta https://mehilainen.wd103.myworkdayjobs.com/tyomarkkinatori_careers/job/Pori-Latokartanontie/Kokki---keittityntekij--Onnikoti-Polku--Pori_R0034274/apply