Luokanopettaja, Lahden kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 17.12.2024
- Hae viimeistään 3.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Kariston peruskoulu on alakoulu, jossa opiskelee noin 400 oppilasta vuosiluokilla 1.-6. Opetushenkilöstöä koulussa on kolmisenkymmentä. Koulu toimii kahdessa toimipisteessä Kariston alueella Kymijärven tuntumassa. Koulun monipuoliset tilat mahdollistavat yhteisöllisen ja yhteistoiminnallisen oppimisen. Tilaratkaisuissa on huomioitu myös kestävän kehityksen periaatteet. Koulumme on idearikas ja välittävä alakoulu keskellä Kariston asuinaluetta. Koulumme erityisinä vahvuuksina ovat vahva yhteisöllisyys, tiimityö sekä yhdessä tekeminen.
Opetuksessa painotamme osallisuutta, kestävää kehitystä ja esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä. Karistossa kunnioitamme kasvamisen kauneutta.
Tehtävä sijoittuu pääsääntöisesti ensimmäiselle vuosiluokalle. Valittavalta toivomme kokemusta alkuopetuksesta. Arvostamme hyviä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja ihmissuhdetaitoja sekä oppilaan yksilöllisen kohtaamisen ja ohjaamisen taitoja.
Kelpoisuusvaatimuksena on luokanopettajan kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole tehtävä voidaan täyttää hakijalla, jolla ei ole kelpoisuutta virkaan.
Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote ennen tehtävän vastaanottamista. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan kuukauden koeaikaa.
Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 3.1.2025 klo 15.00.
Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!
https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/
Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen virike-, hieronta- ja terveysetu. Lisäksi olet oikeutettu paikallisliikenteen työsuhdematkalippuun ja sovittuihin lounasetuihin.
Lahden kaupungin perusopetuspalvelut kuuluvat sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalvelujen järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani. Perusopetusta järjestetään 21 koulussa. Oppilaita on yli 10 500, opettajia ja koulunkäynninohjaajia yli 1 100.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/LAHTI-02-646-24/fi_FI