Sosiaaliohjaaja, Työllistymistä edistävät sosiaal, Varsinais-Suomen hyvinvointialue
- Alkuperäinen julkaisupäivä 17.12.2024
- Hae viimeistään 31.12.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Työpajojen sosiaaliohjaus voi olla yksilö- tai ryhmämuotoista, elämänhallintaa tukevaa neuvontaa, ohjausta ja tukea osana työllistymistä edistävää kuntouttavan työtoiminnan palvelua. Lisäksi tehtäviin kuuluu mahdollisesti aktivointi. sekä monialaisiin työllistymistä edistäviin suunnitelmiin osallistuminen sekä niihin liittyvien päätösten valmistelu.
Etsimme sinua aktiivinen ja oman työnsä kehittämisestä, yhdessä Varhan työllistymistä edistävien palvelujen tiimin kanssa, innostunut ammattilainen.
Meille on tärkeää, että haluat aidosti olla osana eteenpäin vievää tavoitteellista toimintaa. Muutoksessa ja kehittyvässä organisaatiossa toimiminen on sinulle luonnollista tämän päivän työelämässä, johon myös asiakkaita motivoidaan ja ohjataan.
Työsi on liikkuvaa ja toteutuu eri työpajoilla sovitusti.
Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 8§ mukainen pätevyys ja sosionomin laillistus.
Arvostamme molempien kotimaisten kielten sujuvaa hallintaa. Lisäksi tässä tehtävässä on hyötyä työkokemuksesta sosiaaliohjaajana työllisyyttä edistävissä palveluissa.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle virkaan/työsuhteeseen valitulta pyydetään satunnaisesti huumausainetodistus.
Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi sinulla on mahdollisuus saada erilaisia lisiä, esim. työkokemuslisä (3-8%). Työkokemuslisää maksetaan hyväksi laskettujen työvuosien perusteella ja mukaan lasketaan myös muilla työnantajilla tehty saman alan työ. Jos sinulla on hyväksi luettavaa työkokemusta yli 15 vuotta, voit nopeastikin ansaita lomaa korkeimman taulukon mukaan eli jopa 38 päivää vuodessa, joka tarkoittaa 7,5 viikkoa lomaa vuodessa.
Haluamme edistää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista ja arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/VARHA-03-1176-24/fi_FI