Varhaiskasvatuksen resurssilastenhoitaja, Hankasalmen kunta
- Alkuperäinen julkaisupäivä 16.12.2024
- Hae viimeistään 26.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Varhaiskasvatuksen resurssilastenhoitajaa haetaan koko kunnan varhaiskasvatukseen.
Hankasalmen kunnassa on kolme päiväkotia, Sinisiiven päiväkoti Niemisjärvellä koulun yhteydessä, Metsätähden vuoropäiväkoti asemalla palvelutalon yhteydessä ja Sillankorvan päiväkoti kirkonkylällä.
Sinisiiven ja Sillankorvan päiväkotien aukioloajat vaihtelevat klo 6.30-17.30 välillä. Metsätähden päiväkoti toimii 0-6-vuotiaiden lasten ympärivuorokautisena hoitopaikkana.
Odotamme työntekijältä joustavuutta ja valmiutta työskennellä tarvittaessa kaikissa ryhmissä sekä vuorohoidossa iltaisin, viikonloppuisin ja mahdollisissa yövuoroissa. Muutokset työvuorojen ja toimipisteiden suhteen voivat olla nopeita sekä muuttua tarpeen mukaan päivän aikana. Etsimme toimeen tarttuvaa, muutoksiin sopeutuvaa ja sydämestään lasten kanssa työtä tekevää. Haastattelussa kiinnitämme huomioita hyviin vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoihin. Kokemus vuorohoidosta katsotaan eduksi.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään lähihoitajan tehtäviin soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto (§ 8), esim. lastenhoitaja, lastenohjaaja, päivähoitaja, lähihoitaja (lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma).
Toimeen valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava selvitys työnantajalle terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3§:n mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Toimi täytetään kuuden kuukauden koeajalla.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/631419/fi_FI