Palomies, viransijaisuus, pelastustoimi, etelä va, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
- Alkuperäinen julkaisupäivä 16.12.2024
- Hae viimeistään 30.12.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Ensisijainen sijoituspaikka palvelussuhteen alkaessa on Ylivieska. Haemme joukkoomme motivoitunutta henkilöä työskentelemään pelastuslaitoksemme asiakkaiden turvallisuuden eteen.
Palomiehen tehtäviin kuuluu osallistua pelastustoimintaan, koulutustoimintaan sekä tarvittaessa ryhmän johtamiseen. Palomies osallistuu myös pelastustoimen ennaltaehkäisevään toimintaan, suorittaa kaluston huolto- ja tarkastustehtävät ja hoitaa oman, erikseen määritetyn vastuualueen tehtävät. Lisäksi tehtäviin kuuluu kouluttaa oman organisaation henkilöstöä omalla erikoisosaamisalueellaan ja hoitaa esimiehen erikseen määräämät tehtävät. Työaika on poikkeusluvan ja paikallisen sopimuksen mukaisesti 42h/vko, pääsääntöisesti 24h työvuoroissa.
Kelpoisuusvaatimuksena on valtioneuvoston asetus 407/2011 § 6 mukainen miehistön kelpoisuus. Palomiehen viran hoitaminen edellyttää voimassa olevaa BC-luokan ajokorttia ja vähintään SM:n Ohje pelastustoimen sukellus- ja pintapelastustoimintaan mukaista iästä ja viiteryhmästä riippumatonta FireFit-indeksiä 3 sekä aerobisen kestävyyden indeksiä 3.0.
Hakemukseen on liitettävä SM:n ohjeiden 48/2007 (Pelastussukellusohje) ja 5/2016 (Ohje pelastushenkilöstön toimintakyvyn arvioinnista ja kehittämisestä) mukaiset lihasvoiman ja aerobisen kestävyyden alle kuusi kuukautta vanhat testitulokset/ voimassa olevat testitulokset. Eduksi voidaan katsoa erinomainen kunto, FireFit indeksi 4,5-luokka (SM:n ohje 5/2016 liite 2).
Hakijoiden on sisällytettävä hakemukseensa suostumukset varallaoloon, suppeaan turvallisuusselvitykseen ja fyysisen toimintakyvyn testaamiseen.
Luotettavuuden varmistamiseksi tehtävään valittavalle tehdään (valittavan suostumuksella) perusmuotoinen turvallisuusselvitys turvallisuusselvityslain (726/2014) mukaisesti ja esteetön vastaus on palvelussuhteen edellytys. Lisää tietoa turvallisuusselvityksestä löydät Suojelupoliisin sivuilta Turvallisuusselvitykset, Suojelupoliisi (supo.fi).
Sijaisuus täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Sijaisuus on haettavana vähintään viiden seuraavan kalenteripäivän ajan ilmoituksen julkaisusta.
Viransijaisuuteen valinta on ehdollinen, kunnes valittu henkilö on esittänyt hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan sekä kelpoisuusvaatimuksena olevat toimintakyvyn testitulokset.
Haastatteluun kutsuttavalta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset sekä voimassa olevan ajokortin.
Virkakortin hakemista varten edellytetään voimassa oleva passi tai kuvallinen poliisin myöntämä henkilökortti.
Noudatamme virkasuhteissa enintään 6 kk koeaikaa. Koeaika voi olla enintään puolet palvelussuhteen kestoajasta alle 12 kk kestävissä määräaikaisissa palvelussuhteissa.
Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/633928/fi_FI