Laitesuunnittelja, kesätyö, Raumaster Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 13.12.2024
- Hae viimeistään 16.2.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Osaajaksi oikeaan paikkaan - hae Raumasterille kesätöihin
Raumaster on juuriltaan raumalainen, kansainvälisesti toimiva teknologiakonserni, joka toimittaa materiaalinkäsittelyjärjestelmiä energia-, sellu- ja paperiteollisuudelle. Olemme oman alamme johtava toimija ja innovatiivinen edelläkävijä.
Meidät tunnetaan korkeasta Raumaster-laadusta, jonka takaa konsernin yli 400 ammattilaisen osaaminen sekä intohimo omaan työhönsä. Henkilöstö on suurin voimavaramme, ja panostamme osaajiemme hyvinvointiin, viihtyvyyteen ja kehittymismahdollisuuksiin. Yhdessä tekeminen on luonut yritykselle sen 40-vuotisen historian aikana vankan taloudellisen pohjan.
Raumasterilla laajennat omaa osaamistasi oikeiden projektien parissa. Monet meillä kesäisin työskennelleet ovat jo tehneet pitkän työuran konsernin palveluksessa. Oletko sinä seuraava osaaja oikeassa paikassa?
Haemme Ylöjärvelle kesäksi
LAITESUUNNITTELIJAA
Laitesuunnittelijan tehtävässä pääset kesän aikana osaksi projektitiimiä ja olet mukana oikeissa asiakasprojekteissa, jotka liittyvät pneumaattisiin kuljettimiin. Tehtävä soveltuu parhaiten henkilölle, jolla on opintotaustaa esimerkiksi konetekniikasta ja pohjalla esimerkiksi valmistustekniikkaan, lujuuslaskentaan tai koneenpiirustukseen liittyviä kursseja.
Odotamme sinulta:
- Koneenpiirustustaitoa / teknisen piirtämisen taitoa
- Tarkkuutta ja reipasta työskentelyotetta
- Yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
Tarjoamme sinulle:
- Suunnittelutiimin tuen ja kattavan perehdytyksen tehtäviisi
- Rennon työilmapiirin
- Mahdollisuuden kehittää taitojasi
- Kattavat työsuhde-edut - tuemme esimerkiksi työntekijöidemme liikunta- ja kulttuuriharrastuksia sekä työpaikkaruokailua.
Palautteen mukaan kesäharjoittelijamme ovat olleet tyytyväisiä kokemukseensa Raumaster-konsernissa. Monen kesäharjoittelijan ura on jatkunut meillä syksyisin tai seuraavan kesän kesäharjoittelijana. Toivomme, että saamme kesäharjoittelijoistamme tulevaisuudessa kollegoitamme. Emme siis tarjoa pelkästään kesätöitä, vaan urapolkuja tulevaisuuden osaajaksi Raumaster-konsernissa!
Työ alkaa 2.5.2025 tai sopimuksen mukaan.
Olemme aktiivisia jo hakuaikana, joten lähetäthän hakemuksesi ja ansioluettelosi hyvissä ajoin järjestelmämme kautta. Viimeinen hakupäivä tehtävään on 16.2.2025.
Lisätietoja tehtävästä antaa Ylöjärven yksikön päällikkö Tuure Pirttikoski, puh. 040 861 2329

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.raumaster.fi/open-positions?position_id=263