Kylmäalan huoltoasentaja, Epta Services Oy
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 12.12.2024
  • Hae viimeistään 20.12.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Epta Finland Oy ja Epta Services Oy ovat yhdessä Suomen johtava kokonaisvaltaisten kylmäratkaisujen tarjoaja. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Porvoossa ja muut toimipisteemme ovat Vantaalla, Tampereella, Turussa, Keravalla, Lahdessa, Kuopiossa ja Oulussa. Yhtiössä työskentelee kaikkiaan n.120 henkilöä. Palvelemme asiakkaitamme suunnittelemalla ja asentamalla kylmäratkaisut sekä huoltamalla niitä koko niiden elinkaaren ajan. Olemme asiakkaidemme luottokumppani ja uskomme, että hyvän asiakaskokemuksen takana on hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö. Lisäksi teemme yhteistyötä kylmäalan parhaiden asennus- ja huoltokumppanien kanssa. Toimitamme asiakkaillemme kylmäratkaisuja ja huoltopalveluja kaikkialle Suomeen.

Toimintamme voimakkaasti kasvaessa haemme nyt Huoltoasentajaa Pohjois- Suomeen

Huoltoasentajan tehtävä koostuu erilaisista vika- ja kausihuoltotehtävistä sekä laitosasennuksista. Mahdollisuus osallistua huoltopäivystystyöhön katsotaan eduksi.Huoltoasentajana toimit itsenäisesti huoltokohteissamme omalla alueellasi. Menestyt tehtävässä, kun viihdyt itsenäisessä työssä asiakkaiden parissa ja työskentely otteesi on huolellinen ja järjestelmällinen.Asentajanamme olet tärkeässä roolissa luomassa hyviä asiakaskokemuksia. Meillä onnistumisesi huomataan!

Hakijalta edellytämme:

Kylmäalan koulutusta

Työkokemusta kylmäalan huoltotöistä tai vastaavista tehtävistä

Asiakaspalveluhenkisyyttä ja itsenäistä työskentelyotetta

Valmiutta liikkuvaan työhön ja joustavaan työaikaan

Ajokorttia (vähintään B)

Sujuvaa suomen kielen taitoa

Tarjoamme sinulle hyvän perehdytyksen, tiimin tuen, vakituisen työtehtävän, joustavan työaikamallin sekä mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi. Käyttöösi saat nykyaikaiset työvälineet ja huoltoasentajan tehtävässä myös huoltoauton. Työntekijöillämme tarjoamme mm. liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä kattavan työterveyshuollon. Meillä pääset osaksi kasvavaa ja kehittyvää organisaatiota, tutustumaan mielenkiintoisiin projekteihin sekä kehittämään toimintaamme. Kuulostaisiko tämä sinun tulevalta työpaikalta?

Älä jää turhaan odottelemaan, vaan jätä hakemuksesi 20.12.2024 mennessä, sillä hakemuksia käsitellään jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Lisätietoja avoimesta tehtävistä saat Aluepäällikkö Pekka Meriläiseltä, numerosta 04404934877 tai pekka.merilainen@epta-finland.fi

Ensuring safe and hygienic environments for a sustainable future. As commercial refrigeration experts, we are committed to co-creating safe environments for sensitive goods, and enabling operations which help to provide wellbeing for people. With our full life-cycle support we actively contrute to our customers long term success, sustainable future and play a role in preserving our planet as one team.Epta Central North Europeis a leading provider of commercial refrigeration solutions. With a dedicated team of over 1600 refrigeration professionals in 11 countries, we are at the forefront of accelerating green transition and bringing inspiring shopping experiences to people's lives everyday. Our range of products including refrigerated cabinets and refrigeration technologies, combined with our full turnkey solutions and related services deliver one-stop solution for Food Retail, Convenience and Food Service sectors.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://fa-eukp-saasfaprod1.fa.ocs.oraclecloud.com/hcmUI/CandidateExperience/en/sites/CX_1/job/1034/?utm_medium=third+party&utm_source=electricianjobs