Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Lahden kaupunki
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 12.12.2024
  • Hae viimeistään 18.12.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Pääset toteuttamaan ammattiosaamistasi ja tukemaan lasten kehitystä ja kasvua yhdessä tiimisi kanssa. Hyvät vuorovaikutus- ja ohjaustaidot ovat keskeistä osaamista. Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan työ on jatkuvaa vuorovaikutusta lapsen, lapsen huoltajien, lapsiryhmän, työyhteisön ja yhteistyötahojen kanssa.

Arvostamme sensitiivisyyttä ja kykyä kohdata lapset ja perheet joka päivä aidosti välittäen. Toivomme, että omaat pienryhmäpedagogisia taitoja sekä hyviä vuorovaikutus- ja organisointitaitoja. Työtäsi ohjaavat valtakunnallinen ja paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma. Havainnointi, dokumentointi sekä toiminnan jatkuva arviointi kuuluu jokaisen työhön.

Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus.

Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Tehtävään valittavan on esitettävä Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikostaustaote ennen tehtävän vastaanottamista. Koeaika on 3 kuukautta. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 18.12.2024 klo 12.00.

Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!

https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/

Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen virike-, hieronta- ja terveysetu. Lisäksi olet oikeutettu paikallisliikenteen työsuhdematkalippuun ja sovittuihin lounasetuihin.

Varhaiskasvatus kuuluu sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalveluiden järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/LAHTI-02-626-24/fi_FI