Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Vihdin kunta
- Alkuperäinen julkaisupäivä 11.12.2024
- Hae viimeistään 19.12.2024
- Palkkaus: 2521,67€/kk
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Perustuuko työsi kasvatusoptimismiin, positiiviseen työotteeseen ja yhteisöllisyyden periaatteeseen? Haluatko työskennellä kunnassa, jossa kuuluu lapsen ääni?
Etsimme kahdeksaa varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa
Varhaiskasvatuksen ammattilaisten joukkoon Vihtiin toteuttamaan laadukasta varhaiskasvatusta oppivassa yhteisössä. Vihdin kunnassa on avoinna kahdeksan (8) varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toistaiseksi voimassa olevaa tehtävää 1.2.2025 alkaen. Nämä nyt haettavat varhaiskasvatuksen lastenhoitajat toimivat lasten kehityksen ja oppimisen tukena yksiköiden sekä lasten tuen tarpeiden mukaan. Varhaiskasvatuksen lastenhoitajat työskentelevät yhdessä tai useammassa ryhmässä yhtenä ryhmän henkilöstön jäsenenä. Tehtävä on sen kaltainen, että työskentely-yksikkö saattaa vaihtua toimintakauden aikana.
Tarjoamme kiinnostavan työn ja mahdollisuuden nähdä koko Vihdin varhaiskasvatuksen kentän. Tarjoamme myös hyvät mahdollisuudet oman työn kehittämiseen sekä tukea työn toteuttamiselle.
Arvostamme joustavuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja, halua kehittää omia toimintatapoja sekä kokemusta pienryhmätoiminnan toteuttamisesta.
Kelpoisuus työsuhteeseen määräytyy varhaiskasvatuslain (540/2018) mukaisesti.
Tarjoamme sinulle:
- Suunnitelmallisen perehdytyksen
- Ammattitaitoisen työyhteisön ja läsnäolevan esihenkilön
- Erinomaiset koulutusmahdollisuudet oman osaamisesi kehittämiseen
- Henkilöstöetuina mm. ePassilla liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluita, BREAK PRO taukoliikuntaohjelman, alennuksia vihtiläisistä yrityksistä
- Työterveyshuollon palvelut
- Työhöntulotarkastuksen työterveydessä
- Kunta-alan lomaetuudet
Lisätietoja tehtävästä antaa
Varhaiskasvatuspäällikkö Taina Vainio,
puh. 044 467 5275, taina.vainio@vihti.fi.
Työ alkaa 1.2.2025 tai sopimuksen mukaan. Hakuaika päättyy ja hakemukset toimitetaan 19.12.2024 klo 12.00 mennessä Kuntarekryn sähköisellä lomakkeella (VIH-03-495-24).
Haastattelut erikseen sovittuna aikana, 7.-8.1.2025
Haastattelijoina toimivat:
Taina Vainio, varhaiskasvatuspäällikkö
Anna Nikkanen, varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija
Riina Niemi, varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Vihdin kunta on savuton ja tuoksuton työpaikka.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/VIH-03-495-24/fi_FI