Vaativan tuen ohjaaja, Lahden kaupunki
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 11.12.2024
  • Hae viimeistään 7.1.2025
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
VETO-ryhmä on kaupunkitasoinen pienryhmä yläkouluikäisille nuorille, joiden koulutaustassa esiintyy pitkiä poissaoloja ja tyypillisesti haasteita arjenhallinnassa. VETO-ryhmässä erityisluokanopettaja ja vaativan tuen ohjaaja toimivat tiiviinä työparina. VETO-ryhmä toimii Tiirismaan peruskoulun alaisuudessa, ja sen toimitila sijaitsee Lahden kaupunginteatterilla.

VETO-ryhmän ohjaajana olet kokoaikaisesti mukana oppilaiden arjessa ja tuet oppilaita monipuolisesti arjenhallinnan taidoissa sekä koulunkäyntiin sitoutumisessa. Osana työtäsi annat tukea myös oppilaiden perheille, ja vastaat esimerkiksi säännöllisesti toteutettavien vanhempien vertaisryhmätapaamisten vetämisestä. Lisäksi teet laajaa verkostoyhteistyötä sosiaalialan asiantuntijana. Työaikasi on 38,25 tuntia viikossa.

Odotamme sinulla olevan sosionomin koulutus. Tehtävän hoitaminen edellyttää hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä kokemusta nuorten parissa toimimisesta.

Tiirismaan koulu sijaitsee Paavolan kampuksella Lahden ydinkeskustassa. Yhtenäiskoulussamme opiskelee noin 850 vuosiluokkien 0 - 9 oppilasta, ja kasvatustehtävissä työskentelee noin 90 aikuista. Suomenkielisen opetuksen lisäksi Tiirismaalla annetaan laajamittaista kaksikielistä perusopetusta (englanti - suomi) vuosiluokilla 0 - 9 sekä painotetun musiikin opetusta vuosiluokilla 7 - 9. Lahden ruotsinkielisen koulun yläkouluopetus toteutetaan myös Tiirismaan koulun yhteydessä.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 7.1.2025 klo 9.00.

Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!

https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/

Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen virike-, hieronta- ja terveysetu. Lisäksi olet oikeutettu paikallisliikenteen työsuhdematkalippuun ja sovittuihin lounasetuihin.

Lahden kaupungin perusopetuspalvelut kuuluvat sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalvelujen järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani. Perusopetusta järjestetään 21 koulussa. Oppilaita on yli 10 500, opettajia ja koulunkäynninohjaajia yli 1 100.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/LAHTI-02-623-24/fi_FI