Päätoiminen tuntiopettaja, erityisopetus(sijaisuu, Savonlinnan kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 10.12.2024
- Hae viimeistään 31.12.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme määräaikaista päätoimista erityisopetuksen tuntiopettajaa Mertalan kouluun.
- työpaikan osoite: Simasalonkatu 2, 57200 Savonlinna
- sijaisuus ajalle 7.1.-23.3.2025
Mertalan koulu on noin 600 oppilaan yhtenäiskoulu.
Edellytämme hakijalta kolmiportaisen tuen, toiminnallisten opetusmenetelmien ja sähköisten opiskeluympäristöjen vahvaa hallintaa, uuden opetussuunnitelman ja monipuolisiin näyttöihin perustuvan arviointikulttuurin ja ratkaisukeskeisen ajattelutavan hyödyntämistä opetustyössä.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan.
Tehtävässä noudatetaan 1 kuukauden koeaikaa.
Virkaan valitun on esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3§:n mukainen rikosrekisteriote.
Hakemukset, johon liitetään kelpoisuuden osoittavat opintotodistukset ja ansioluettelo toimitetaan 31.12.2024 klo. 15:00 mennessä Kuntarekryn kautta.
Lisätietoja antaa:
Rehtori Mervi Puukko, mervi.puukko@savonlinna.fi, puh. 044 417 4540
Apulaisrehtori Soile Kosonen, soile.kosonen@savonlinna.fi, puh. 044 417 4537

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/634121/fi_FI