Erityisavustaja, päiväkoti Roba, Punavuori, Helsingin kaupunki
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 4.12.2024
  • Hae viimeistään 18.12.2024
  • Palkkaus: 2136,74€/kk
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Tule meille Roballe varhaiskasvatuksen erityisavustajaksi!

Etsimme varhaiskasvatuksen erityisavustajan tehtävään sensitiivistä, motivoitunutta ja ratkaisukeskeistä työntekijää. Tehtäväsi on toimia yhden tukea tarvitsevan lapsen avustajana. Erityisavustajana olet osa tiimiä ja tuet yhdessä muun tiimin kanssa tuettavan lapsen oppimista ja kasvua. Työtehtäviin kuuluu auttaa lasta kaikissa siirtymissä ja tukea osaksi ryhmään pääsyä. Ryhmässä toimii lisäksesi varhaiskasvatuksen opettaja, varhaiskasvatuksen sosionomi sekä varhaiskasvatuksen lastenhoitaja. Ryhmässä on 3-4-vuotiaita lapsia.

Sijaitsemme keskellä Helsinkiä hyvien liikenneyhteyksien, puistojen ja kaupunkiympäristön ympäröimänä. Roba on pienempien kaupunkilaisten oma paikka. Meillä jokaisen lapsen leikkiminen sekä laulava ja lorutteleva arki vievät monenlaiseen ihmettelyyn ja oppimiseen. Leikkimistä opetellaan ja meillä opitaan leikkimällä. Meillä on tärkeää, että jokainen lapsi saa tuntea, kokea, kokeilla ja tutkia. Päiväkodissamme lapsi saa oppia koko ajan uusia taitoja omassa rauhassa sekä samalla oppia olemaan toisten lasten kanssa ja kaverina.

Yhdessä ylläpidämme työyhteisöä, jossa on avoin, sensitiivinen ilmapiiri ja motivoituneita työntekijöitä tekemässä laadukasta varhaiskasvatusta. Roballa huolehdimme säännöllisistä tiimi-, kerros- sekä talonpalavereista, joissa yhdessä keskustellen kehitämme varhaiskasvatustamme. Kunta10:n ja Fiilarin tulosten mukaan saat myös valmentavan johtajan, joka kohtelee työyhteisön jäseniä tasapuolisesti. Asiakastyytyväisyyskyselyssä saimme paljon hyvää palautetta monipuolisesta toiminnasta, sensitiivisestä henkilökunnasta ja laadukkaasta pedagogiikasta.

Saat itsellesi innostuneen ja toimivan työyhteisön, tukea työkavereilta sekä valmentavan johtajan.

Tutustu pk Roban toimintaan Instagram-tileiltämme @robantaaperot, @robanpurjeet, @pk_roba_ankkurit, @pkroba_airot, @pk_roba_ruorit ja @pk_roba_kipparit

Hakijalle on eduksi koulunkäyntiavustajan tutkinto tai muu tehtävään soveltuva koulutus sekä aikaisempi työkokemus päiväkodissa.

Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja tyydyttävää kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/KASKO-02-1450-24