Kulttuuriohjaaja, Kauhavan kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 3.12.2024
- Hae viimeistään 17.12.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Kauhavan kaupunki julistaa haettavaksi vakinaisen kulttuuriohjaajan toimen 2.1.2025 alkaen toistaiseksi.
Kauhavan kaupunki järjestää monipuolisia kulttuuritapahtumia yksin ja yhdessä eri yhteistyökumppaneiden kanssa.
Tehtävä sisältää kulttuuripalveluiden eri tapahtumien ja tilaisuuksien suunnittelua ja toteutusta. Tärkeänä tehtävään kuuluvana osana on myös kulttuurikasvatussuunnitelma toteuttaminen. Kulttuuriohjaaja myös vastaa taidegalleria Kaaren toiminnasta.
Työhön kuuluu tapahtumien ja yleisötyön suunnitteluun, koordinointia, viestintää, markkinointia ja sisällöntuotantoa sekä käytännön järjestelyjä. Kulttuuriohjaaja suunnittelee ja toteuttaa yhteistyötä varhaiskasvatuksen, opetuksen, nuorisotoimen ja matkailun kanssa sekä toimii järjestöjen, kolmannen sektorin toimijoiden yhdyshenkilönä.
Kulttuuriohjaajan tehtävään kuuluu edistää yksilöiden, ryhmien ja yhteisöjen hyvinvointia sekä mahdollistaa osallistumisen kulttuuri- ja taidetoiminnan keinoin.
Työssä tarvitaan kulttuurialan tuntemusta, esiintymis- ja vuorovaikutustaitoja, viestinnän ja markkinoinnin osaamista, kokemusta tapahtumatuotannosta sekä hyvää kirjallista ilmaisutaitoa. Lisäksi arvostamme kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä näkemystä ja osaamista digitaalisten mahdollisuuksien hyödyntäjänä.
Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto, vastaava aikaisempi opistoasteinen tutkinto tai ammatillinen perustutkinto.
Edellytämme oma-aloitteisuutta, innostunutta otetta kehittämiseen ja sosiaalisen median käyttöön sekä moniammatillista tiimi- ja verkostotyön osaamista. Kuvataiteisiin liittyvä koulutus, perehtyneisyys tai työkokemus luetaan hakijalle eduksi. Kielitaidon osalta edellytämme erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Muu kielitaito katsotaan eduksi.
Tehtävän hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä ja työtehtäviä on myös iltaisin ja viikonloppuisin sekä juhlapyhinä.
Työsuhteen ehdot ja palkka määräytyvät KVTES:n mukaan.
Tehtävään valitun tulee 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tehtävään valitulla on kuuden (6) kuukauden koeaika.
Hakemukset pyydetään toimittamaan 17.12.2024 klo 15.00 mennessä Kuntarekryn kautta.
Haastattelut järjestetään 18.12.2024 - 19.12.2024.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/632749/fi_FI