Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Meri, Laut, Helsingin kaupunki
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 3.12.2024
  • Hae viimeistään 18.12.2024
  • Palkkaus: 3139,29€/kk
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen osaksi noin 50 hengen osaavaa, motivoitunutta ja kekseliästä varhaiskasvatuksen henkilöstöä.

Työporukkamme on kannustava, meillä saat nimetyn mentorin sekä tehokkaan perehdytyksen. Olemme positiivinen ja ratkaisukeskeinen työyhteisö, meillä saat loistaa oman osaamisesi kehällä mutta täällä sinun ei todellakaan tarvitse pärjätä yksin.

Työsi tukena ovat ammattitaitoiset työkaverit, osaavat esihenkilöt, omat varahenkilöt sekä yksikön varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Palautteen perusteella vanhemmat arvostavat työtämme korkealle sekä Kunta10-työhyvinvointikyselyn perusteella henkilökunta kokee työskentelyn meillä Meressä hyvin mielekkääksi. Meillä voit halutessasi työskennellä myös osa-aikaisesti.

Tule mukaamme Mereen kehittämään, kehittymään ja vahvistamaan varhaiskasvatuksen opettajan tehtävää maailman tärkeimmässä työssä.

Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.

Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).

Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen opettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2025 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/KASKO-02-240-24