Tuotannon työntekijä/assistentti, Varkauden Puu Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 2.12.2024
- Hae viimeistään 20.12.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Etsinnässä tuotannon työntekijä/assistentti
Varkauden Puu Oy etsii vakituiseen kokoaikaiseen työsuhteeseen tuotannon työntekijää/assistenttia. Varkauden Puu on yli 45-vuotta vanha listahöyläämö Varkaudessa, joka valmistaa mäntyisiä DIY-listoja pääasiassa vientimarkkinoille. Varkauden Puu on perheyritys, jonka arvoina ovat arvostus, vastuullisuus ja laadukkuus. Työnantaja Varkauden Puu on joustava ja vakaa.
Etsimme monikansallisen työyhteisömme vahvistukseksi moniosaajaa, joka ei vähällä hetkahda työnkuvan monipuolisuudesta, vaihtelevuudesta ja ajoittain nopeasta tahdista. Työ vaatiikin avointa asennetta ja joustavuutta tekijältään. Työstä noin puolet ajasta ollaan tuotannon tehtävissä ja puolet ajasta kuluu erilaisissa avustavissa työtehtävissä tuotannon ulkopuolella. Suurin osa työstä on tiimissä tehtävää mutta toimenkuva sisältää myös itsenäistä työtä.
Työtehtävään kuuluu:
Höyläämön tuotannon työntekijän tehtävät
Sosiaalitilojen siivous
Pihanhoidollisia tehtäviä
Keittiöapulaisena toimimista
Juoksevien asioiden hoitamista kaupungilla
Muita johdon määrittelemiä vaihtelevia avustavia työtehtäviä
Mitä tarjoamme sinulle:
Monipuolisen ja vaihtelevan työn
Vakaan ja varman työpaikan
Normaalit työpaikkaedut kuten kattavan työterveyshuollon, kahvit sekä perjantaipullat
Työ ei itsessään vaadi aikaisempaa koulutus- tai työtaustaa, vaan tehtävään perehdytetään työnantajan toimesta. Kiinnostus ruuanlaittoon, puuhun materiaalina sekä puutarhan hoitoon katsotaan eduksi. Työ räätälöidään osittain valitun henkilön osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan.
Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Timo Tenhunen 0400-271203.

Hae työpaikkaa osoitteesta mailto:varkaudenpuu@varkaudenpuu.com