Päätoiminen tuntiopettaja, opo, Kerimäen ja Punka, Savonlinnan kaupunki
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 2.12.2024
  • Hae viimeistään 16.12.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Savonlinnan kaupungin koulutoimessa ilmoitetaan uudelleen haettavaksi määräaikainen
perusopetuksen virkasuhteinen tuntiopettajuuden sijaisuus ajalle 7.1.2025 - 31.5.2025.

Kerimäen ja Punkaharjun koulujen yhteinen
päätoiminen tuntiopettaja
- opinto-ohjaaja
- sijaisuus, ajalle 7.1.2025 - 31.5.2025

Odotamme valittavalta henkilöltä kehittämis- ja kehittymishalukkuutta sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Pidämme tärkeänä kykyä tehdä tiimityötä ja yhteistyötä opetushenkilöstön lisäksi koulun oppilashuollon työntekijöiden ja ulkopuolisten verkostojen kanssa.

Edellytämme hakijalta kolmiportaisen tuen, toiminnallisten opetusmenetelmien ja sähköisten opiskeluympäristöjen vahvaa hallintaa, uuden opetussuunnitelman ja monipuolisiin näyttöihin perustuvan arviointikulttuurin ja ratkaisukeskeisen ajattelutavan hyödyntämistä opetustyössä.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan.

Tehtävässä noudatetaan 1 kuukauden koeaikaa.

Virkaan valitun on esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3§:n mukainen rikosrekisteriote.

Hakemukset, johon liitetään kelpoisuuden osoittavat opintotodistukset ja ansioluettelo toimitetaan 16.12.2024 klo 12:00 mennessä Kuntarekryn kautta. Aiemmat hakemukset huomioidaan haussa.

Lisätietoa antaa:
rehtori Sarri Aalto, p. 044 417 5140

Savonlinnassa 2.12.2024
SIVISTYSVIRASTO
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/632570/fi_FI