Siivooja, Riihimäki, HR Tukku Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 2.12.2024
- Hae viimeistään 15.12.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Sopisiko vaihteleva siivoustyö juuri sinulle?
Etsimme asiakkaallemme siivoojaa Riihimäelle. Työpäiväsi koostuvat kohteiden vakisiivoojien sijaisuuksista, sekä erilaisista perussiivouksista. Leipiintymään tässä tehtävässä et pääse, sillä asiakasyrityksiä on monenlaisia, teollisuudesta toimistoihin ja kaikkea siltä väliltä. Työalueella on useita asiakaskohteita, jotka tulevat sinulle tutuiksi ajan kanssa.
Tiivistettynä:
- Teet ylläpito- ja perussiivouksia erilaisissa asiakaskohteissamme Hämeenlinnan, Riihimäen ja/tai Hyvinkään alueella.
- Toimit myös alueen kohdesiivoojien sijaisena.
- Työt sijoittuvat pääasiassa arkipäiville aamu- ja päivävuoroihin, mutta mukaan mahtuu myös jonkin verran ilta- ja lauantaivuoroja.
- Viikossa työtunteja kertyy yhteensä 37,5, eli kokoaikainen työ.
- Kyseessä on pitkäaikainen määräaikaisuus.
Asiakaspalveluasenteen lisäksi tässä tehtävässä on tärkeää, että sinulla on jo entuudestaan kokemusta siivousalalta, sekä työturvallisuussyistä suomen kielen osaamista (vähintään B1.1). Tärkeää myös on, että tällainen vaihteleva työnkuva sopii sinulle. Koska kyseessä on liikkuva työ, tarvitset omasta takaa ajokortin. Asiakkaamme järjestää kulkuneuvon kohteiden välisiin siirtymiin.
Lupaamme sinulle työtiimisi täyden tuen, kattavan perehdytyksen ja kunnon puitteet sekä mukavan työpaikan sopivan kokoisessa pitkän linjan perheyrityksessä.
Haastattelemme hakijoita päivittäin, joten hae heti!
HR Tukku Oy on vuonna 2023 perustettu henkilöstöpalvelualan yritys, joka on syntynyt kahden kokeneen henkilöstöpalvelualan ammattilaisen ideasta tuoda markkinoille todellista yrittäjähenkisyyttä ja alan parhaita käytäntöjä. Tämä näkyy sekä työntekijöillemme että asiakkaillemme parempana palveluna ja aitona kumppanuutena. Meillä ei kelloa katsota, jos joko työntekijämme tai asiakkaamme apuamme tarvitsee.
Työntekijänä tai -hakijana voit luottaa siihen, että olet hyvissä käsissä. Tunnemme asiakkaamme ja heidän toimialansa. Varmistamme aina sovitun mukaiset työolosuhteet ja että saat vähintään TESin mukaista palkkaa. Pyrimme tosin aina maksamaan mahdollisimman hyvän ja työehtosopimuksia paremman korvauksen työpanoksestasi. Olet meille toimintamme perusedellytys ja prioriteettimme nro 1.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://hrtukku.rekrytointi.com/paikat/index.php?o=A_A&jid=386&jbid=15