Varhaiskasvatuksen opettaja, Pöytyän kunta
- Alkuperäinen julkaisupäivä 2.12.2024
- Hae viimeistään 15.12.2024
- Palkkaus: 2897,71€/kk
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Metsälauhan varhaiskasvatusyksikköön, Riihikoskelle, on haettavana varhaiskasvatuksen opettajan vakituinen toimi. Työsuhteen aloitus on 2.1.2025 tai sopimuksen mukaan.
Pöytyän varhaiskasvatuksessa on Pöytyän sloganin mukaisesti tilaa olla vapaa. Meillä saat olla oma itsesi ja toteuttaa työtä omien vahvuuksiesi ja kiinnostusten kohteittesi mukaisesti. Kohtaamme myös lapset ja perheet avoimin mielin, yksilöllisesti ja luottamuksella huomioiden. Olemme maanläheisiä, helposti lähestyttäviä, luotettavia ja vastuuntuntoisia. Lasten etu ja perheiden kanssa tehtävä yhteistyö on meille tärkeää.
Varhaiskasvatuksen opettaja on vastuussa oman lapsiryhmänsä toiminnasta, vastaa pedagogiikan suunnittelusta, arvioinnista ja kehittämisestä yhdessä tiimin kanssa. Hän sitoutuu myös kehittämään koko varhaiskasvatusyksikön toimintaa yhteistyössä muun henkilöstön kanssa. Arvostamme vahvaa pedagogista työotetta sekä myönteistä ja aktiivista asennetta. Hyvät vuorovaikutustaidot ovat edellytys tehtävässä menestymiseen.
Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuslain 540/2018 26 §:n mukainen pätevyys. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa, huomioidaan myös kelpoisuusehdoiltaan epäpätevät hakijat.
Rekrytointi korvauksena maksetaan kelpoisuusehdot täyttävälle työntekijälle/kertakorvauksena 50% tehtäväkohtaisesta palkasta kun työsuhde on kestänyt 1 vuoden. Tehtäväkohtainen palkka on 2897,71.
Tehtävään valittavan on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tehtävän täyttämisessä noudatamme kuuden kuukauden koeaikaa.
Hakemukset tulee jättää Kuntarekry.fi palvelun kautta

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/PÖYTYÄ-02-52-24/fi_FI