OHJAAJAA ( AMK- tason ) lastensuojelun erityistas, Katajamäen Pienkoti OY
- Alkuperäinen julkaisupäivä 30.11.2024
- Hae viimeistään 20.12.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme uuteen, erityistason lastensuojelun yksikköön OHJAAJIA toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin. Katajamäen Pienkoti tarjoaa kuudelle alakouluikäiselle lapselle sijaishuoltoa Viitasaaren keskustassa, rauhallisella omakotitalo alueella. Yksikkö tulee olemaan osa yrityksen muita lastensuojelun yksiköitä.
Hakijalla tulee olla AMK -tutkinto (Sosionomi, kuntoutuksen ohjaaja, Sairaanhoitaja, Toimintaterapeutti, Yhteisöpedagogi). Huomioimme myös loppuvaiheen opiskelijat!
Yrityksen toimintaperiaatteisiin kuuluu tuottaa laadukkaita ja luotettavia lastensuojelun sijaishuollon palveluita lapsille. Pienkoti tarjoaa kodinomaiset ja turvalliset kasvuympäristöt lapsille, jossa lapsia kuunnellaan ja kunnioitetaan omina yksilöinään.
Arjessa painottuvat arvostava ja kunnioittava kohtaaminen sekä valmentava ja osallistava omaohjaajatyöskentely. Arki on ennakoitua, vakuuttavaa ja strukturoitua. Henkilökunta vastaa yhdessä yksikön johtajan kanssa lasten kokonaisvaltaisesta hoidosta ja kasvatuksesta, lisänä yhdessä monialaisen verkoston kanssa.
Ohjaajan työtehtävät ovat lastensuojeluyksikön hoito-, ohjaus- ja kasvatustehtäviä, joita toteutetaan asiakassuunnitelmien sekä hoito- ja kasvatussuunnitelmien mukaisesti yhteistyössä muun henkilökunnan kanssa. Työ sisältää asiakastyön lisäksi kirjallisia töitä, palavereihin osallistumista sekä verkostojen kanssa tehtävää työtä sekä yksikön arjen toiminnan sujuvuudesta huolehtimista. Työ on kaksivuorotyötä.
Vahvuuksina pidämme hyviä vuorovaikutustaitoja ja jämäkkää, mutta huumorintajuista työotetta sekä turvallisen arjen ja kodin hoitamiseen kuuluvien tehtävien taitamista. Toimintamme on virikkeellistä, joten erilaiset liikunnalliset ja toiminnalliset taidot katsotaan myös eduksi. Työtä tehdään omalla persoonalla ja omia vahvuuksia saa ja oikeastaan pitää tuoda omaan työhön hyväksi lisäksi!
Tarjoamme mielenkiintoisen ja merkityksellisen työn ja mahdollisuuden olla mukana kehittämässä toimintaamme. Pidämme työterveyshuollon kanssa huolta terveydestäsi ja tuemme täydennyskouluttautumistasi mm. palkallisten koulutuspäivien muodossa. Tarjoamme säännöllisen työnohjauksen, liikuntapassin, ruokaedun sekä vahvan ja ammattitaitoisen esimiehen tuen ja kokemuksen lastensuojelun sijaishuollossa. Hakijalta toivomme lastensuojelun työkokemusta.

Hae työpaikkaa osoitteesta mailto:info@katajamaenpienkoti.fi