Varhaiskasvatuksen opettaja, Kinnulan kunta
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 29.11.2024
  • Hae viimeistään 13.12.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Kinnulassa on kaksi varhaiskasvatusyksikköä Silkkilinna ja Leenanlinna.

Varhaiskasvatuksen opettaja kantaa päävastuun suunnitelmallisesta ja tavoitteellisesta kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamasta kokonaisuudesta. Varhaiskasvatuksen opettaja vastaa tiiminsä pedagogisesta johtajuudesta ja osallistuu yhdessä muiden opettajien kanssa yksikkönsä toiminnan kehittämiseen, suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Hän toimii varhaiskasvatuksen asiantuntijana monialaisessa yhteistyössä. Työssä painottuu henkilökunnan ja huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö, hyvinvointi ja ennaltaehkäisevät menetelmät.

Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 6. luvun mukaisesti. Tehtävään valitun on ennen sen vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä selvitys terveydentilastaan.Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen ennen työn aloittamista.

Tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja ja organisointikykyä. Laadukkaan varhaiskasvatuksen tuottaminen edellyttää suunnitelmallisuutta ja herkkyyttä tarttua asioihin.

Palkkaus ja palvelusuhdet edut määräytyvät toimeen valitun hakijan pätevyyden mukaan OVTES/KVTES. Varhaiskasvatuksen tehtävistä on laadittu tehtäväkuvaukset, jonka perusteella. Tehtäväkohtainenpalkka pätevälle varhaiskasvatuksen opettajalle on 2825,96€/kk.

Kelpoisuuden osoittavat todistukset sekä CV tai ansioluettelo ja muut todistukset tarkistetaan mahdollisen haastattelun yhteydessä. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/02 edellyttämä rikosrekisteriote.

Tehtävien täytössä sovelletaan neljän kuukauden koeaikaa.

Lähetä sähköinen hakemuksesi ansioluetteloineen Kuntarekryn kautta.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/KINNULA-02-9-24/fi_FI