Avustava työntekijä Vantaalle / Aspa-koti Vallino, Aspa Palvelut Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 29.11.2024
- Hae viimeistään 15.12.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
MEILLÄ ON TARJOLLA IHMISEN HOMMAA.
Hoiva-avustaja, haluaisitko päästä työskentelemään uudessa, aistiystävällisessä yksikössämme Vantaalla?
Haemme nyt AVUSTAVAA TYÖNTEKIJÄÄ toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen upeaan yksikköömme Vantaan Vallinojalle. Aspa-koti Vallinoja aloitti toimintansa syyskuussa 2024 ja tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista kehitysvammaisille ihmisille. Aistiystävällinen Aspa-koti mahdollistaa asiakkaille itsenäisen elämän turvallisessa ympäristössä sekä tarjoaa työntekijöille mahtavat puitteet työskennellä.
Avustavana työntekijänä työnkuvasi painottuu ruoanvalmistukseen, erilaisiin keittiötehtäviin sekä Aspa-kodin yhteistilojen ja asiakkaiden asuntojen siivoukseen. Pääset myös tekemään erilaisia avustavia työtehtäviä esimerkiksi avustamaan asiakkaitamme peseytymisessä, ruokailussa, pukeutumisessa, liikkumisessa sekä ulkoilussa.
Pääset osaksi uutta työyhteisöä, jossa työkavereinasi toimivat vastaava ohjaaja, sairaanhoitaja, 13 ohjaajaa, toinen avustava työntekijä sekä Aspa-kodin johtaja. Työ on kokoaikainen ja työ sijoittuu kahteen vuoroon. Aloitus sopimuksen mukaan.
Käy kurkkaamassa Aspa-kotimme arkeaInstagramissa!(https://www.instagram.com/aspakoti_vallinoja/?locale=en)
ASPALAISENA SAAT
- työpaikan kotimaisessa, yhteiskunnallisessa yrityksessä, jossa tehdään isoja asioita, inhimillisesti ja kestävästi
- ammattitaitoisen ja toisistaan huolta pitävän työyhteisön, jossa pääset kehittämään omaa osaamistasi
- lähiesihenkilön tuen työssäsi. Jokainen heistä on antanut esihenkilölupauksen:
"Sinun työsi onnistuminen on minun hommaani"
- liikunta -ja kulttuuriedut tukemaan hyvinvointiasi
- lakisääteistä laajemman työterveyshuollon
- uuden työntekijän tervetuliaislahjan
- kivat työkaverit
Palkkauksemme pohjautuu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimukseen. Palkkaluokka avustavan työntekijän tehtävässä on G16B, kokemusvuosiesi mukaan peruspalkka on 2196,03-2415,77 €/kk.
TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ ODOTAMME SINULTA
- hoiva-avustajan tutkintoa
- reipasta ja iloista asennetta
- hygieniapassia
- sitoutumista Aspan arvoihin(https://www.aspa.fi/tietoa-aspasta/tapamme-toimia/) sekä henkilökeskeiseen toimintatapaan(https://www.aspa.fi/tietoa-aspasta/tapamme-toimia/henkilokeskeinen-toimintatapa/)
Eduksi katsomme koulutuksen/kokemuksen keittiö -tai siivousalalta (esim. laitoshuoltajan tai ruokapalvelujen ammattitutkinto).
Kiinnostuitko? Odotamme jo innolla hakemustasi. Hakuaika päättyy 15.12.2024. Hae siis pian ja tule tekemään kanssamme ihmisen hommaa!
Jäikö jokin asia askarruttamaan? Lisätietoja tehtävästä antaa Aspa-kodin johtaja Johanna Rinkinen. Johannan tavoitat: 044-9011680 / johanna.rinkinen@aspa.fi
mailto:tiina.apajasaari@aspa.fiLue lisää toiminnastamme: www.aspa.fi(http://www.aspa.fi/)
Löydät meidät myös somesta: Facebook(https://www.facebook.com/AspaSaatiojaAspaPalvelut), Instagram(https://www.instagram.com/aspasaatio_aspapalvelut/), LinkedIn(https://www.linkedin.com/company/3762213/), YouTube(https://www.youtube.com/channel/UC2DisJ0NDPDMDFjRP1_okKg) ja TikTok(https://www.tiktok.com/@aspapalvelut)
Me Aspassa teemme työtä sen eteen, että jokaisella olisi mahdollisuus itsenäiseen elämään. Tarjoamme asiakkaillemme kodin ja palvelut erilaisten yksilöllisten tarpeiden pohjalta. Asiakkaamme oma kokemus näkyy ja kuuluu työssämme. Aspa on pieni toimija, joka tekee isoja asioita. Tule mukaan tekemään #IhmisenHommaa.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://aspa.rekrytointi.com/paikat/index.php?o=A_A&jid=1555&jbid=15