Englannin ja espanjan lehtorin viransijaisuus, Ma, Jyväskylän kaupunki
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 1.10.2024
  • Hae viimeistään 14.10.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Suomen vanhin suomenkielinen opettajankoulutuslaitos, yliopiston muut tieteenalat sekä muut oppilaitokset kouluttavat opetusalan ammattilaisia, joista monet ovat jääneet ja vielä useammat haluaisivat jäädä Jyväskylään töihin. Voi hyvällä syyllä sanoa, että meillä Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa koulujen henkilökunta on maan huippua. Meille erityisen tärkeitä asioita opetustyössä ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa.

Nyt haemme perusopetukseen

ENGLANNIN JA ESPANJAN KIELEN LEHTORIA

viransijaisuuteen ajalle 21.10.2024-31.5.2025. Tehtävän sijoituspaikka virkasuhteen alkaessa on Mankolan yhtenäiskoulu.

Mankolan yhtenäiskoulu sijaitsee Mannilassa Tuomio- ja Palokkajärven kannaksella Jyväskylän kaupungissa. Mankolan koulu on noin 750 oppilaan yhtenäiskoulu (1-9 luokat), jossa työskentelee lähes 60 opettajaa, noin 20 koulunkäynninohjaajaa sekä muuta henkilökuntaa. Tavoitteenamme on toimia niin, että koulussamme kasvaa itseensä luottavia, hyvinvoivia, monipuoliset opiskelutaidot hallitsevia lapsia ja nuoria, jotka tulevat toimeen muuttuvassa maailmassa erilaisten ihmisten kanssa ja pyrkivät vaikuttamaan yhteiskuntaan.

Tehtäviin kuuluu englannin opetusta luokilla 7-9 ja espanjan opetusta luokilla 5-9. Lisäksi tehtävään valittava tulee toimimaan luokanvalvojana.

Kelpoisuus määräytyy opetushenkilöstön kelpoisuuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Hakijan tulee liittää hakemukselle opettajan kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset.

Tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Arvostamme kehittävää työotetta sekä kokemusta työskentelystä yhtenäiskoulussa.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES). Tehtäväkohtainen palkka alk. 3022,50-3237,35 €/kk.

Tehtävässä aloitus 21.10.2024 tai sopimuksen mukaan. Valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/JYV-54-579-24/fi_FI