Mikrobiologi, Vita Laboratoriot Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 17.9.2024
- Hae viimeistään 29.9.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Vita Laboratoriot Oy on kasvava valtakunnallisesti palveleva laboratorioyhtiö, jonka keskuslaboratorio on Helsingin kantakaupungissa Hernesaaressa. Vitan kliininen keskuslaboratorio työllistää yhteensä noin 100 laboratorio- ja muun alan ammattilaista.
Vita on vuonna 1994 perustettu Suomeen veronsa maksava perheyritys. Toimintamme on innovatiivista, pitkäjänteistä ja vastuullista. Vita Laboratoriot Oy:n toiminta on akkreditoitu (SFS-EN ISO 15189 ja SFS-EN-ISO/IEC 17025).
Haemme mikrobiologian tiimiin mikrobiologia etenkin PCR-pohjaisten menetelmien kehittämiseen ja käyttöönottoon sekä potilasanalytiikkaan noin yhden vuoden ajaksi. Katsomme eduksi työkokemuksen myös muusta kliinisestä mikrobiologiasta, innostuksen kliinisen analytiikan kehittämiseen sekä PCR-pohjaisten menetelmien käyttökokemuksen. Hyvä suomen kielen kirjallinen ilmaisukyky sekä kehittyneet IT-taidot ovat eduksi.
Arvostamme oma-aloitteista ja reipasta työotetta, innostusta oman ammattitaidon ja toiminnan kehittämiseen sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.
Yhdessä tekeminen, hyvä työyhteisö ja avoimuus ovat tapamme toimia. Henkilöstöetuihimme kuuluvat mm. kattava työterveyshuolto sekä liikunta- ja kulttuurisetelit.
Lisätietoja tehtävästä antaa osastopäällikkö Taru Meri (taru.meri@vita.fi) puh. 0440185731
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoivomuksineen sekä CV:si 29.9.2024 mennessä osoitteeseen rekry@vita.fi. Laita sähköpostin otsikkokenttään haun tunnus "Mikrobiologi". Paikka täytetään sopivan hakijan löydyttyä mahdollisesti jo ennen haun päättymisaikaa.
Lisätietoja Vitasta löydät kotisivuiltamme www.vita.fi.

Hae työpaikkaa osoitteesta mailto:taru.meri@vita.fi