Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Päiväkoti Vilinä Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 3.9.2024
- Hae viimeistään 16.10.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Päiväkoti Vilinä Oy on toiminut Lahden ja Hollolan alueella jo vuodesta 2009. Olemme alueen suurin paikallinen toimija ja meillä on kuusi liikuttavan ihanaa pikku päiväkotia, joissa tehdään töitä suurella sydämellä luottaen vilinämäisiin arvoihin. Toimintamme on korkeatasoista ja olemme edelläkävijöitä leikkiympäristöjen ja leikkipedagogiikan saralla. Toiminnassa korostuu luovan leikin ja liikkeen taika sekä arvostava ja mutkattoman mukava sekä avoin kasvatuskumppanuus perheiden kanssa. Pienet kotoisat päiväkotimme Tarina, Helinä, Kipinä, Hulina, Pulina ja Onnela huokuvat luovaa leikkiä ja liikettä sekä lämminhenkistä ja kotoisaa fiilistä.
Rakennutamme Renkomäeen uutta ihanaa pienten päiväkotia, päiväkoti Taimea. Haemme Taimeen kahta varhaiskasvatuksen hoitajaa osaksi Renksun huipputiimiä.
Varhaiskasvatuksen hoitajana pääset osaksi Vilinäntalojen innostunutta ja työstään motivoitunutta tarhapöllötiimiä- meillä on lupa ideoida ja toteuttaa varhaiskasvatusta ratkaisukeskeisesti lasta kuunnellen ja perheiden toiveita huomioiden. Arvostamme hoitajana ammatillista osaamista ja luomme puitteet, joissa löytyy aikaa myös suunnittelulle kuin myös toteutukselle. Toivomme, että meille tulevat ammattilaiset hallitsevat varhaiskasvatussuunnitelman sisällöt ja olet positiivisella asenteella kehittämässä toimintaa vilinämäisten arvojen pohjalta. Positiivinen, keskusteleva sekä ratkaisukeskeinen työote on tarhapöllömme vakiovaruste ja edellytämme tätä myös sinulta! Monipuolinen työ, aika liikuttavan ihanat työkaverit ja mahdollisuus toteuttaa varhaiskasvatusta pienen paikallisen yrityksen siipien suojassa- kuulostaisiko sinun unelmaduunilta?
Kuulisimme sinusta mielellämme lisää! Ilahduta meitä kivalla hakemuksella ja kerro vapaasti itsestäsi ja siitä, mikä varhaiskasvatuksessa ja leikissä& liikkeessä sinua motivoi. Hakemukset lähetetään rekry@vilina.fi sähköpostiin. Meidän Vilinäntalojen fiilistä pääset kurkistamaan @vilinatalot iG:n kautta.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n mukainen selvitys rikosrekisteristä. Huomioimme myös ammattiin valmistuvat, opintojaan viimeistelevät vaka hoitajat ja oppisopimuskoulutukseen haluavat.
Palkkaus tehtävässä on yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukainen.
Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Kuitenkin viimeistään 16.10.2024.

Hae työpaikkaa osoitteesta mailto:sara.erka@vilina.fi