Varhaiskasvatuksen keikkatyö, Lohjan kaupunki
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 29.7.2024
  • Hae viimeistään 15.12.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Oletko kiinnostunut päiväkodissa työskentelystä?

Päiväkodeissamme tarvitaan sijaisia lastenhoitajan, erityisavustajan, ryhmäavustajan ja varhaiskasvatuksen opettajan tehtävissä. Osa toimipisteistä on ruotsinkielisiä.

Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä monipuolisissa tehtävissä lasten parissa. Työ on pääasiassa lasten perushoitoa ja hoivaa, askartelun ja leikkimisen ohjaamista, ulkoilun valvomista sekä lasten auttamista ruokailussa ja pukeutumisessa.

Edellytämme vastuullista työskentelyotetta lasten kanssa työskennellessä, koska olet yksi vastuullisista varhaiskasvattajista päiväkodissa.

Odotamme työntekijältä joustavaa ja positiivista asennetta, kykyä sopeutua uusiin, muuttuviin tilanteisiin, omatoimisuutta sekä kykyä työskennellä lasten kanssa.

Sijaisuudet ovat pääsääntöisesti arkipäivinä klo 7-17 välillä.
Lyhempien sijaisuuksien kautta on hyvä mahdollisuus työllistyä myös pidempiin sijaisuuksiin.

Sijaistarpeita täytettäessä kelpoisten hakijoiden lisäksi huomioimme myös hakijat, joilla kelpoisuusehto ei täyty. Arvioimme kaikkien sijaisten soveltuvuuden varhaiskasvatuksen tehtäviin. Sijaisilta vaaditaan vähintään 18 vuoden ikää tai alan opiskelijalta vähintään 60 osp.

Kaikilta sijaiseksi tulevilta tarkistetaan rikostaustaotteen selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote. Rikostaustaote esitetään Lohja rekrylle keikkatyötapaamisessa tai sen jälkeen erikseen sovittuna aikana. Kaikki työntekijöitä sitoo salassapitovelvollisuus.

Jos olet kiinnostunut tekemään keikkatyötä, käy täyttämässä hakemus, jossa samalla ilmoittaudut sijaisrekisteriin. Jos et ole aikaisemmin kirjautunut Kuntarekryyn, ohjelma pyytää sinua ensin rekisteröitymään, jonka jälkeen pääset kirjautumaan ja täyttämään hakemuksen. Mikäli olet jo aiemmin luonut käyttäjätunnukset Kuntarekry -järjestelmään, käytä niitä kirjautumisessa. Ota käyttäjätunnus ja salasana talteen itsellesi.

Luemme hakemuksia säännöllisesti ja otamme yhteyttä tapaamisajan sopimiseksi. Tapaamisessa tarkistamme henkilöllisyyden, alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset sekä mahdolliset muut todistukset.

Jos tarvitset apua sähköisen hakemuksen jättämiseen, ota yhteys Lohja rekryyn, puh. 044 374 6441 tai sijaisrekrytointi@lohja.fi.

Tutustu varhaiskasvatukseemme:
https://www.lohja.fi/varhaiskasvatus-ja-opetus/varhaiskasvatus-ja-esiopetus/varhaiskasvatus/varhaiskasvatus-lohjalla/
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/LOH-04-11-11/fi_FI