Toimialasihteeri, Savonlinnan kaupunki
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 19.6.2024
  • Hae viimeistään 30.7.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Savonlinnan kaupungilla on haettavana toimialasihteerin virka 2.9.2024 alkaen toistaiseksi voimassa olevana.
Tehtävä sijoittuu työsuhteen alkaessa sivistystoimen toimialaan, mutta työtehtäviä tulee olemaan yli toimialarajojen toimien organisaation monipuolisena kehittäjänä ja osaajana. Perehdytys tehtävään aloitetaan sopimuksen mukaan, mieluiten jo elokuun aikana. Työnkuva muokkautuu osaamisen ja organisaation tarpeiden mukaan.

Toimialasihteerin virassa toimit mm.
- toimialan asioiden monipuolisissa valmistelu-, käsittely- ja täytäntöönpanotehtävissä
- ulkoisissa ja sisäisissä asiakaspalvelutehtävissä
- toimialan johtoryhmän sihteerinä
- toimielimen/lautakunnan pöytäkirjanpitäjänä
- henkilöstöhallintoon ja sopimushallintaan liittyvissä tehtävissä aiemman kokemuksen ja osaamisen perusteella
- ohjelmistojen ylläpito- ja pääkäyttäjätehtävissä

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on vähintään ammattikorkeakoulututkinto tai opistotasoinen tutkinto, esimerkiksi tradenomi tai merkonomi. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Työssä onnistumisessa sinua tukevat hyvät asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaidot sekä tietotekniset taidot. Aktiivinen ja kehittämishenkinen työote sekä tuntemus julkishallinnon tehtävistä ja ohjelmistoista katsotaan eduksi tehtävässä.
Arvostamme lisäksi aikaisempaa työkokemusta vastaavista työtehtävistä sekä kykyä tuottaa itsenäisesti ja asiantuntevasti kunta-alan asiatekstiä.

Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen työn sekä koulutus- ja kehittymismahdollisuuksia. Tuemme henkilöstön hyvinvointia mm. tarjoamalla ilmaisen kaupungin liikuntapaikkojen käytön, erillisen liikunta-, hieronta- ja kulttuuriedun sekä osaamisen kehittämismahdollisuuden työaikana. Mittaamme myös säännöllisesti henkilöstön työhyvinvointia.

Tehtäväkohtainen palkka on 2847,50 €/kk. Lisäksi voidaan maksaa enimmillään 8 % aikaisempaan kokemukseen perustuvaa työkokemuslisää. Työaika on toimistotyöaika 36,25 h/vko. Muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti.

Toimialasihteerin virkaa voi hakea viimeistään 30.7.2024 klo 15.00 mennessä Kuntarekry-järjestelmässä. Hakemuksen liitetiedosto-kohtaan voi lisätä CV:n tai kertoa vapaamuotoisesti aikaisemmasta työkokemuksesta ja koulutuksesta. Alkuperäiset opintoja koskevat todistukset pyydämme esittämään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Haastattelut virkaan pidetään viikon 32 aikana.

Mikäli Sinulla heräsi kysyttävää tehtävään liittyen, niin olethan meihin rohkeasti yhteydessä. Jäämme odottamaan hakemustasi!
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/605988/fi_FI