Perusopetuksen luokanopettaja, Orimattilan kaupunki
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 14.6.2024
  • Hae viimeistään 30.6.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Orimattilan kaupungin opetuspalveluissa on haettavana perusopetuksen luokanopettajan viransijaisuus ajalle 1.8.2024- 31.7.2025, sijoituskoulu Virenojan koulu.

Virenojan koulu on n. 110 oppilaan alakoulu. Opetus- ja kasvatushenkilökuntaamme kuuluu 7 opettajaa ja 3 koulunkäynninohjaajaa.

Opetus on pääosin viidennellä luokalla. Opetukseen sisältyy käsityön ja musiikin opettamista. Odotamme hakijalta hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä aktiivista halua oman ja koulun toiminnan kehittämiseen. Tuothan oman positiivisen lisäsi meidän rentoon, mutta tekevään työyhteisöön.

Virkojen kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaisesti. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan.

Valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Noudatamme virassa viiden kuukauden koeaikaa.

Virkaa haetaan kuntarekryn kautta 30.6.2024 klo 15.00 mennessä. Kelpoisuuden osoittavat todistukset tulee liittää sähköiseen hakemukseen.

Määräaikaisessa tehtävässä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/OLA-01-18-24/fi_FI