Varhaiskasvatuksen opettaja, Touhula Varhaiskasvatus Oy
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 13.6.2024
  • Hae viimeistään 28.6.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa Touhula Vekaralahteen

Touhula Vekaralahti sijaitsee upealla paikalla, merinäköalalla Espoon Saunalahdessa. Vekaralahti on 5 ryhmäinen päiväkoti, jossa on töissä 15 kasvattajaa, päiväkotiapulainen ja päiväkodin johtaja. Meille on tärkeää, että lapsi tuntee päiväkotimme paikaksi, johon on hyvä tulla joka päivä. Uskomme että onnistumme tässä, kun aikuisilla on taito ymmärtää lasta sekä kohdata hänet, ja lapsen lisäksi meillä on vahva suhde koko hänen perheeseensä.

Taideteemaisen päiväkodin viihtyisät tilat ovat päiväkotikäyttöön suunnitellut ja ne mahdollistavat monipuolista toimintaa. Kävelymatkan päässä on metsä, merenranta ja useita leikkipuistoja, myös bussimatkan päässä kirjasto on suosittu retkeilykohde.

Taide näkyy meillä mm. seinillä sekä jokaisen ryhmän toiminnassa eri tavoin: on monipuolisia kädentaitoja, luovaa liikuntaa, musiikkia, sanallista ilmaisua ja oppimisympäristöön panostamista. Päiväkotimme toimintaan kuuluu myös mediakasvatus, kehotunnekasvatus, ruokakasvatus sekä muut varhaiskasvatussuunnitelman mukaiset, laaja-alaista osaamista tukevat pedagogiset toimintatavat.

Luomme lapselle turvallisen ja kodinomaisen kasvuympäristön, jossa lapsi saa kasvaa, kehittyä ja oppia uutta oman ikätasonsa ja kehityksensä mukaisesti. On sanomattakin selvää, että jokainen lapsi ansaitsee tulla huomatuksi yksilönä. Sen vuoksi pienryhmätoimintamme on pitkälle vietyä. Myös työyhteisön keskinäinen toimivuus tukee lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia. Samaistutko tapaamme toimia?

Joskus kaikki on hattaraa ja nonparellia, mutta silloinkin kun sekaan kaatuu pussillinen pippuria, lapsi tarvitsee sinulta tukea tunteidensa säätelyyn. Saat siis kokea työssäsi tunteiden kirjoa laidasta laitaan. Palkitsevinta on kuitenkin hetki, kun lapsi juoksee halaamaan, kiepsahtaa kainaloosi ja tunnet sydämessä läikehtivän lämpimän tunteen. Lapset tarjoavat päivän aikana tilaisuuksia nauraa vatsa kippurassa yhdessä heidän kanssaan. Olisitko sinä meidän tuleva varhaiskasvatuksen opettaja, johon luotetaan ja keneltä lapsi saa tukea, turvaa ja neuvoja päiväkotipäivän aikana?

Varhaiskasvatuksen opettajana toivomme sinulta kykyä ohjata lapsia sensitiivisesti osallisuuteen, yhteisöllisyyteen sekä innostaa uuden oppimiseen. On sanomattakin selvää, että jokainen lapsi ansaitsee tulla huomatuksi yksilönä. Sen vuoksi pienryhmätoimintamme on pitkälle vietyä. Varhaiskasvatuksen opettajana pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan pedagogisen vuosisuunnitelmamme, Touhula Rytmin mukaista varhaiskasvatusta, tuoden myös omia ideoitasi ja vahvuuksiasi esille.

Koska Sinä tulet tekemään maailman tärkeintä työtä onnellisen lapsuuden luomiseksi, niin me haluamme huolehtia sinun hyvinvoinnistasi. Työntekijänä meillä olet oikeutettu mm. työterveyshuoltoon Pihlajalinnassa, Epassi-etuun 200 €/ vuosi, työhyvinvointirahaan 80 €/hlö/vuosi sekä taukokahvien ja työiltojen tarjoiluihin.

Tämän lisäksi me tarjoamme sinulle

- kattavan perehdytyksen työhösi

- kannustavan, joustavan ja ketterästi kehittyvän toimintakulttuurin

- laadukkaat pedagogiset työvälineet ja toimintamallit

- kattavat koulutusmahdollisuudet oman osaamisesi kehittämiseen

- täydennyskoulutusstipendit omaehtoiseen täydennyskouluttautumiseen

Ja me odotamme sinulta

- motivoitunutta asennetta, vastuuntuntoisuutta ja työhön sitoutumista

- erinomaisia yhteistyötaitoja lasten, työyhteisön ja perheiden hyvinvoinnin tueksi

- kykyä toimia rakentavasti tiukoissakin tilanteissa

- kelpoisuusehtojen mukaista varhaiskasvatuksen opettajan koulutusta. Tarvittaessa huomioimme myös varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijat sekä kokeneet lastenhoitajat. Tuemme varhaiskasvatuksen opettajaksi pätevöitymistä kannustinohjelmamme kautta.

- voimassa olevan rikosrekisteriotteen esittämistä, siten kuin Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) edellyttää. Työsopimus on ehdollinen hyväksyttävän rikosrekisteriotteen esittämiseen saakka. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

- suomen kielen taitoa

PÄÄSET KURKKIMAAN TOIMINTAAMME INSTAGRAMISSA @TOUHULAVEKARALAHTI

Työtyytyväisyyskyselyssä henkilökuntamme kuvaa päiväkotiamme seuraavasti:

"Olen iloinen pystyessäni rehellisesti suosittelemaan touhula Vekaralahtea kaikille"

"Olen aina halunnut oppia uutta ja olen iloinen että olen saanut opiskella työni ohessa. Olen innostunut ja motivoitunut ja työni lasten kanssa on merkityksellistä"

"Suosittelisin omaa yksikköä 10/10 koska meillä asiat toimivat hyvin ja työilmapiiri on hyvällä tasolla varhaiskasvatuksen haasteista huolimatta"

Asiakastyytyväisyyskyselyssä asiakkaamme ovat kommentoineet päiväkotiamme seuraavasti:

"Päiväkodissa on aina ihanan rauhallinen tunnelma. Kun lasta viedessä lapsella tulee itku, niin aina on aikuisen syli vastassa ja itku loppuu kasvattajan lohdutukseen. Kasvattajat ja johtaja tekevät työtä selvästi isolla sydämellä"

"Laadukas varhaiskasvatus ja hyvä henkilökunta, kivat tapahtumat"

"Kasvattajat ottavat lapsen vastaan todella ystävällisesti ja lämminhenkisesti. Lapsen päivästä kerrotaan yleensä kattavasti, mikä on kiva. Ryhmässä on paljon erilaisia aktiviteetteja ja kasvattajat keksivät kivaa tekemistä lapsille. On ollut mukava huomata että lapsi on oppinut paljon uusia taitoja päiväkodissa."

"Lapset otetaan huomioon yksilöinä, kasvattajat tuntevat lapset ja pystyvät vastaamaan lasten tarpeisiin yksilöllisesti. Päiväkodissa on lämmin ja rauhallinen ilmapiiri ja siellä panostetaan kaveri- ja sosiaalistensuhteiden oppimiseen."

Touhula Vekaralahti

Touhula on yksityinen päiväkotiperhe ja meillä on 113 päiväkotia ympäri Suomen. Olemme varhaiskasvatusalan merkittävä työllistäjä ja meillä työskentelee n. 2000 touhulalaista luomassa onnellista lapsuutta ja hyvää työelämää. Työllistämme varhaiskasvatuksen lastenhoitajia, -opettajia, -erityisopettajia, päiväkotiapulaisia, avustajia, päiväkodin johtajia sekä omalla asiantuntijuusalueellaan toimivia tukipalveluasiantuntijoita. Kaikilla meillä on tärkeä vastuu lasten tulevaisuuden rakentajana. Meitä ohjaavat arvomme ovat hyvinvointi, avoimuus, vastuullisuus ja oppimisen ilo.

Puhelin: 010 325 8642 Sähköposti: tanja.hokkanen@touhula.fi Sijainti: Meriviitantie 16, Espoo
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://ats.talentadore.com/apply/varhaiskasvatuksen-opettaja/ZvrVvN