Varhaiskasvatuksen opettaja Pilke Kanerva, Pilke päiväkodit Oy
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 12.6.2024
  • Hae viimeistään 30.6.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Pilke ohjaa lapsia lempeästi opintielle. Meillä varhaiskasvatukseen kuuluu leikin kautta oppiminen ja lempeä vuorovaikutus. Me näemme ja tunnistamme jokaisen lapsen ainutlaatuiset kyvyt ja tuemme hänen vahvuuksiaan. Pilkkeen tavoitteena on olla Suomessa varhaiskasvatuksen toimialan paras. Tämä tavoite saavutetaan työskentelemällä yhdessä.

Etsimme nyt varhaiskasvatuksen opettajaa Pilke luontopäiväkoti Kanervaan Kaarinan Littoisiin. Työ alkaa 1.8.2024 tai sopimuksen mukaan.

Pilke Kanerva on vuonna 2020 avattu uusi kahdeksan ryhmäinen hirsipäiväkoti. Talossamme on kolme 3-5-vuotiaiden ryhmää, neljä alle 3-vuotiaiden ryhmää sekä luontopainotteinen esikoulu. Luonto näkyy vahvasti arjessamme retkeilemme, tutkimme luonnonilmiöitä ja tuomme luontoa sisälle taloon jokaisessa ryhmässä. Henkilökuntamme on ammattitaitoista ja päiviämme vauhdittaa huumori. Kaikki kunnioittavat toisiaan ja töissä on hyvä olla. Talossamme toimivat niin sak-ajat, kuin tiimipalaveritkin. Ryhmissä kasvattajat pääsevät toteuttaan ideoitaan ja Pilkkeen oppimiskamut tukevat pedagogiigan toteuttamista arjessa. Ympäröivä luonto ja muut hyvät ulkoilumahdollisuudet mahdollistavat retkeilyn lähimaastossa matalalla kynnykselle.

Haluatko työlläsi vaikuttaa monen lapsen elämään ja varhaisiin vuosiin?

Varhaiskasvatuksen opettajana tuet ja edistät lasten kasvua, kehitystä ja oppimista. Hallitset varhaiskasvatussuunnitelmien sisällöt ja osaat toteuttaa niitä käytännössä. Suunnittelet, arvioit ja kehität lapsiryhmän pedagogista toimintaa ja vastaat osaltasi laadukkaan pedagogiikan toteutumisesta yksikössäsi. Sinulla on vahva pedagoginen työote, myönteinen ja aktiivinen asenne, hyvät vuorovaikutustaidot sekä kyky kohdata lapset aidosti.

Tarjoamme sinulle:

- Kuukausipalkan 2594,16-2827,67€ /kk kokemuksesi mukaan (1.8.2024 alkaen 2703,11-2946,43€)

- Alueellisen saatavuuslisän kelpoiselle opettajalle 184€/kk,

- Allekirjoitusbonuksen 500€ + 500€ + 500€,

- Innostavan, ketterän ja lempeän toimintakulttuurin, jossa aidosti arvostetaan varhaiskasvatuksen ammattitaitoa,

- Työyhteisön, jossa ollaan sitoutuneita toimimaan lapsen parhaaksi,

- Monipuolisia koulutus- ja oppimismahdollisuuksia,

- Mahdollisuuden työskennellä painotteisessa varhaiskasvatuksessa luonnon parissa

- Laadukkaan sisäilman hirsitalossa,

- Joustavat, työtä tukevat oppimisympäristöt ja työvälineet,

- Toimivan SAK-ajan sekä osan sak-ajasta työpaikan ulkopuolella

- Monipuolisia työsuhde-etuja, kuten hyvät työterveyspalvelut, ulkoilutakin, polkupyörä-, hieronta- ja sekä virike-etu. Katso lisää täältä(https://www.pilkepaivakodit.fi/pilkelaisten-tyosuhde-edut/).

Työhön valitulta henkilöltä vaaditaan varhaiskasvatuslain mukainen kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään sekä voimassa olevan rikosrekisteriotteen esittämistä.

Pilke luontopäiväkoti Kanerva

Pilkkeellä lasten oppimista ja kasvua tuetaan ja luodaan aktiivisuudella, ammatillisuudella, pedagogisella osaamisella, lapsen osallisuudesta huolehtimisella, muokkautuvilla oppimisympäristöillä sekä kannustavalla ja motivoivalla ilmapiirillä. Me olemme Suomen suurin yksityinen päiväkotiketju, ja päiväkodeissamme, esikouluissamme ja iltapäiväkerhoissamme työskentelee yli 2 500 pilkeläistä ammattilaista ympäri Suomea.

Puhelin: 0407774485 Sähköposti: henna.lenets@gmail.com Sijainti: Silvolankaari, 20660 Littoinen
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://ats.talentadore.com/apply/varhaiskasvatuksen-opettaja-pilke-kanerva/Zq10G2