Vastaava työpajaohjaaja, Leppävirran kunta
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 10.6.2024
  • Hae viimeistään 1.7.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Leppävirran kunta hakee määräaikaiseen työsuhteeseen vastaavaa nuorten työpajaohjaaja ajalle 1.8-31.12.2024 vuoden 2024 alusta käynnistyneille työpajoille.

Työpajatoiminnan tavoitteina on mm. nuorten ohjaaminen koulutukseen tai työelämään, nuorten yksilöllinen tukeminen, sosiaalinen vahvistaminen sekä arjen ja työelämätaitojen kartuttaminen. Nuorta autetaan löytämään omat vahvuutensa ja tekemään realistinen suunnitelma tulevaisuudestaan. Työpajan asiakkaita ovat alle 15-29-vuotiaat nuoret, jotka tarvitsevat tukea työllistymiseen tai koulutukseen kiinnittäytymiseen.

Työpajaohjaaja vastaa toiminnan sisällön ja työtehtävien suunnittelusta, huolehtii työpajatoiminnan arjesta, asiakkaiden päivittäisestä ohjaamisesta ja valmennuksesta, asiakkaiden perehdyttämisestä työpajan tehtäviin ja turvallisuuteen sekä asiakkaiden työ- ja toimintakyvyn havainnoinnista yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Lisäksi vastaavan työpajaohjaajan tehtäviin kuuluu huolehtia työn kehittämisen etenemisestä sekä raportoinnista ja vaikuttavuuden seurannasta. Työskentelyn tukena sinulle toimii mukava ja huumorintajuinen nuorten työpajan tiimi sekä kunnan muu organisaatio. Lisäksi teet tiivistä yhteistyötä hyvinvointialueen työntekijöiden, kunnan toimijoiden ja muiden verkostojen kanssa.

Tehtävänä on laatia yhdessä nuoren kanssa henkilökohtainen valmennussuunnitelma sekä tukea nuoren kiinnittymistä yhteiskuntaan. Lisäksi työpajaohjaajan tehtäviin kuuluu järjestää erilaista työtoimintaa, yksilö- ja ryhmämuotoista tukea ja ohjausta sekä työpajayksikön ulkopuolelle jalkautuvaa työtoiminnan palvelua.

Tarjoamme:
- Kehittämismyönteisen ja uuden työpajaympäristön
- Esihenkilön ja tiimin tuen työssäsi onnistumiseen
- Lakisääteisten työterveyshuollonpalvelujen lisäksi kunnan oman työfysioterapeutin palvelut
- Tukea työhyvinvointisi ylläpitämiseen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalvelujen muodossa
- Mahdollisuuden kouluttautua ja vahvistaa osaamistasi työn ohessa

Edellytämme hakijoilta
- Soveltuva korkeakoulututkinto
- Hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja
- Kokemusta nuorten parissa tehtävästä työstä
- Ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta

Toivomme lisäksi:
- Osaamista erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden kanssa työskentelystä
- Kykyä itsenäiseen työhön
- Osaamista verkostotyöstä

Tehtävä täytetään vuoden 2024 loppuun saakka, mutta tehtävän on mahdollista jatkua vupden 2025 ajan. Tehtävässä on kahden kuukauden koeaika. Liitä kuntarekryn hakemukseesi CV.

Opinto- ja työtodistukset pyydetään haastatteluun kutsuttavilta. Haastattelut järjestetään jo 9.7. Leppävirran kunnantalolla. Tehtävään valitun on esitettävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista. Lisäksi valitun on esitettävä alaikäisten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. (KVTES I luku 9 §, Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä, 2, 3 ja 6 §:t)
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/LEP-01-2-24/fi_FI