Tarkastusinsinööri, Rakennusvalvonta, Turun kaupunki
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 3.6.2024
  • Hae viimeistään 1.7.2024
  • Palkkaus: 3898,00€/kk
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Rakennusvalvonnan olennaisena tehtävänä on osaltaan huolehtia, että rakentamisen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan voimassa olevia lakeja, asetuksia ja muita määräyksiä. Turun kaltaisessa vanhassa ja virkeässä kaupungissa on tärkeää, että rakennusvalvonta omalta osaltaan huolehtii rakennetun ympäristön turvallisuudesta, terveellisyydestä ja viihtyisyydestä.

Tarkastusinsinöörin pääasiallisena tehtävänä on rakennustyönaikainen ja rakennetun ympäristön valvonta, erityisesti työmaakatselmukset ja erityissuunnitelmien käsittely. Lisäksi tarkastusinsinööri neuvoo ja ohjaa rakennusvalvonnan asiakkaita sekä osallistuu tarvittaessa rakennusvalvonnan lupavalmisteluun. Etätyön tekeminen on mahdollista.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva insinöörin tutkinto sekä riittävä kokemus rakenteiden suunnittelu- tai työnjohtotehtävissä taikka LVI-alan suunnittelu- tai tarkastustehtävissä.

Työtehtävien hoitamisessa tarvitaan B-luokan ajokortti.

Arvostamme tietomalliosaamista, kehittämismyönteisyyttä ja asiakaspalveluhenkisyyttä.

Virka täytetään kuuden (6) kuukauden koeajalla. Valitun on esitettävä hyväksyttävä työterveyshuollon lausunto soveltuvuudestaan tehtävään ennen viran vastaanottamista.

Tarjoamme sinulle monipuoliset tehtävät, ison organisaation tuen ja mahdollisuuden olla mukana kasvavan kaupungin kehityksessä.

Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.
- monipuolista henkilöstökoulutusta
- Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
- Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin
- työsuhdepolkupyöräedun

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/TKU00-61-35-24/fi_FI