Varhaiskasvatuksen opettaja, Hakuaikaa jatkettu, Toholammin kunta
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 24.5.2024
  • Hae viimeistään 28.6.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Varhaiskasvatuksen opettaja; Sateenkaaren päiväkoti, Toholampi

Tule mukaan aktiiviseen varhaiskasvattajien joukkoon. Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa toimimaan alle kolmevuotiaiden vuorohoitoryhmään. Arvostamme pedagogista, kehittämismyönteistä ja sensitiivistä työotetta. Odotamme työntekijöiltämme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja suhteessa lapsiin, huoltajiin ja työyhteisön jäseniin.

Päiväkodissamme näkyvät vahvasti halu kehittyä ja kehittää leikkiä ja toiminnan leikillistämistä sekä vastuu omasta työnkuvasta ja siihen liittyvistä tehtävistä sekä yhteistyöhön panostaminen. Meille on tärkeää, että arki sujuu ja rakenteet mahdollistavat laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamisen. Toimimme lasten kanssa mm. pienryhmissä, kaksistaan, ohjaten, leikkien, draaman keinoin.

Toimeen vaaditaan varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus. Odotamme hakijoilta käytännön kokemusta varhaiskasvatuksesta, hyvää suomen kielen taitoa, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä innostunutta työotetta.

Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä lain (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote. Koeaika on neljä (4) kuukautta.

Haku ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakemukset tulee jättää 28.06.2024 klo 12.00 mennessä. Vaihtoehtoisesti hakemusasiakirjat voi toimittaa postitse Toholammin kunta, sivistystoimisto, Lampintie 5, 69300 Toholampi ennen hakuajan päättymistä.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/TOH-02-9-24/fi_FI