Päiväkodin johtaja Pilke Laajalahti, Pilke päiväkodit Oy
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 24.5.2024
  • Hae viimeistään 20.6.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Pilkkeen tavoitteena on olla Suomessa varhaiskasvatuksen toimialan paras. Tämä tavoite saavutetaan työskentelemällä yhdessä. Työtä luotsaavat Pilkkeen päiväkotien johtajat - myös sinä. Johtajana saat rakentaa oman päiväkotisi toimintaa, vaikuttaa vahvasti oman työsi sisältöön ja olla mukana kehittämässä koko Pilkkeen varhaiskasvatusta.

Etsimme innostunutta ja ammattitaitoista vakituista Hallinnollista päiväkodin johtajaa Pilke Liikuntapäiväkotiin Laajalahteen vastaamaan laadukkaasta varhaiskasvatuksesta ja henkilöstön hyvinvoinnista. Päiväkodin johtajana olet osa tiimiä, joka tarjoaa lapsille turvallisen, hauskan ja oppimista tukevan ympäristön. Työ alkaa elokuussa 2024.

Päiväkodin johtajan tehtävä meillä

Sinulla on kokonaisvastuu henkilöstöjohtamisesta, oman yksikön taloudesta, laadusta sekä pedagogisesta johtamisesta. Vastaat yksikkösi henkilöstön työsuhdeasioista koko työsuhteen elinkaaren ajan esimerkiksi palkkojen, perehdytyksen, työvuorosuunnittelun sekä rekrytoinnin osalta erilaisia järjestelmiä hyödyntäen. Olet myös yhteydessä vanhempiin ja muihin sidosryhmiin, sekä edistät päiväkodin näkyvyyttä ja houkuttelevuutta.

Tuleva työpaikkasi, Päiväkoti Laajalahti on liikuntapäiväkoti, joka tarjoaa upeat puitteet liikunnalle ja leikille. Päiväkodissa on myös englanninkieliset ryhmät. Laajalahdessa toimii seitsemän lapsiryhmää, joista yksi on esiopetusryhmä.

Odotamme sinulta

Toivomme sinulta aiempaa kokemusta henkilöstöjohtamisesta ja esihenkilötyöstä, yrittäjähenkistä, ratkaisukeskeistä ja myönteistä asennetta sekä erinomaisia vuorovaikutustaitoja. Tavoitehakuisuus, valmentava johtamistyyli sekä sitoutuminen varhaiskasvatuksen korkeaan laatuun on tämän johtamistehtävän ytimessä. Tämä tehtävä vaattii myös hyvät englanninkielen taidot.

Työhön valitulta henkilöltä vaaditaan varhaiskasvatuslain mukainen kelpoisuus päiväkodin johtajan tehtävään sekä voimassa olevan rikosrekisteriotteen esittämistä.

Me haluamme tarjota sinulle

- Innostavan, ketterän ja lämpimän toimintakulttuurin, jossa aidosti arvostetaan varhaiskasvatuksen ja johtamisen ammattitaitoa.

- Työyhteisön, jossa ollaan sitoutuneita toimimaan lapsen parhaaksi.

- Päiväkodin johtajien verkoston, oman alueesi aluejohtajan tuen sekä Pilkkeen valtakunnallisen varhaiskasvatustiimin ja henkilöstötiimin asiantuntijoineen.

- Tukea ja kehittymismahdollisuuksia, kuten nimetyn oman tutorin kanssa työskentely, johtajillemme tarkoitetun Pilke-Akatemian koulutukset, yhteisiä tapaamisia ja tapahtumia sekä Pilke-päiväkodin johtajien oman ammatillisen verkoston.

- Mahdollisuuksia verkostoitua, oppia ja työskennellä myös kansainvälisesti omistajamme Dibberin tarjoamien mahdollisuuksien kautta.

- Kilpailukykyisen sopimuspalkan, johon vaikuttavat aiempi kokemus, koulutustausta ja erityisosaaminen

- Monipuolisia työsuhde-etuja, kuten hyvät työterveyspalvelut sekä hieronta, liikunta- ja kulttuurietu. Katso lisää täältä.

Kiinnostuitko?

Hae tehtävään lähettämällä hakemus viimeistään 20.6.2024.

Haluaisitko tietää lisää Pilkkeestä ja tavastamme toimia?

Lempeyden voima ei ole vain Pilke-päiväkotien slogan - se kertoo meidän tavastamme tehdä töitä ja kohdata lapsia ja aikuisia. Lue lisää siitä, mitä lempeyden voima meille pilkeläisille tarkoittaa.

- Pilke yrityksenä

- Pilke työnantajana

- Pilkeläisen uratarina

- Pilkkeen varhaiskasvatus
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://ats.talentadore.com/apply/paivakodin-johtaja-pilke-laajalahti/ZANdXg