Uintivalmentaja, Octopus Lohja ry
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 16.5.2024
  • Hae viimeistään 30.6.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Uintiseura Octopus Lohja ry etsii

Osa-aikaista

UINNIN VALMENTAJAA

Octopus Lohja ry on perustettu vuonna 2009. Seurassamme on yhteensä noin 80 uimaria lapsista ja nuorista aikuisiin. Toimintamme perustana on laadukkaan harraste- ja kilpauinnin tarjoaminen Lohjan alueella. Seuran vuoden 2024 painopisteenä on erityisesti panostaa monipuolisen uintiharrastamisen kehittämiseen ja laadukkaan kilpatoiminnan jatkumon varmistamiseen.

Toiminnan kehittämiseksi ja kasvattamiseksi etsimme nyt motivoitunutta ja vastuuntuntoista uinnin valmentajaa lasten ja nuorten kilparyhmien ohjaamiseen.

Valmentajan tehtäviin kuuluvat:

-toimii lasten ja nuorten valmennusryhmän/ryhmien valmentajana
-vastaa ryhmien valmennuslinjan kehittämisestä
-ohjaa uintiharjoituksia viikoittain ja osallistuu sovittuihin kisoihin
-suunnittelee harjoitusohjelmat ja kausisuunnitelmat yhteistyössä seuran kanssa
-toimii hyvässä yhteistyössä muiden seuran ohjaajien, valmentajien, uimareiden huoltajien ja seuran hallituksen kanssa
-mahdollisuus myös osallistua seuratyön kehittämiseen ja siihen liittyviin työtehtäviin erikseen sovittaessa

Tarjoamme sinulle:

-hyvät puitteet monipuolisen valmennuksen ja harjoittelun toteuttamiseen
-palkitsevaa ja merkityksellistä työtä nuorten uimareiden parissa
-joustavan työn; mahdollisuuden tehdä työtä tuntipohjaisesti/osa-aikaisesti ja yhdistää työ opiskelun tai toisen työn kanssa
-mahdollisuuden osallistua seuran kehitystyöhön ja toimia joustavasti pienessä ja kehityshakuisessa seurassa
-motivoituneiden seuratoimijoiden tuen
-mahdollisuuden myös kouluttautumiseen ja jatkokoulutuksiin

Odotamme sinulta:

-kokemusta uinnin valmennuksesta
-aktiivista, sitoutunutta ja vastuullista otetta valmennukseen
-hyvää ja esimerkillistä kykyä toimia lasten sekä nuorten valmentajana
-erinomaisia vuorovaikutustaitoja ja hyvien arvojen mukaista toimintaa
-olet vähintään 18-vuotias

Tehtävänkuva on muokattavissa henkilön osaamisen ja tilanteen mukaan. Valmennustyö alkaa seuran syyskauden alkaessa elokuussa 2024. Suunnittelutyö aloitetaan jo aiemmin sopimuksen mukaan.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus palkkatoiveineen viimeistään 30.6.2024 mennessä osoitteeseen info@octopuslohja.fi. Lisätietoja tehtävästä antaa seuran puheenjohtaja Tiia Norppa-Ruotsalo puhelimitse 040 582 3998 tai sähköpostitse pj@octopuslohja.fi.

Tutustu seuraamme osoitteessa www.octopuslohja.fi
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta mailto:pj@octopuslohja.fi