Laitosasentaja mekaaninen kunnossapito, SSAB Europe Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 6.5.2024
- Hae viimeistään 26.5.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Laitosasentaja, mekaaninen kunnossapito
Paikkakunta: Raahe
Maa: Suomi
Viimeinen hakupäivä: 26.5.2024
Kiinnostaako ura terästeollisuuden tulevaisuuden tekijänä? Haemme Raahen SSAB:n keskuskorjaamolle laitosasentajaa.
Liittyminen SSAB-perheeseen tarkoittaa, että pääset mukaan matkallemme. Tämä matka on mielestämme elintärkeä planeettamme kestävän kehityksen kannalta. Teräs on ollut yksi tärkeimmistä materiaaleista yhteiskuntiemme kehityksen kannalta ja on sitä myös jatkossa. Sitä on rakennusten katoissa, kaupunkejamme yhdistävissä silloissa ja huomispäivän autoissa. SSAB on ylpeä historiastaan ja asemastaan erikoislujien terästen markkinajohtajana. Tiedämme kuitenkin myös, että teräksen tuotanto on yksi maailman suurimmista kasvihuonekaasujen tuottajista. Sen on muututtava. Sen vuoksi olemme kehittäneet maailman ensimmäisen fossiilivapaan terästuotannon sekä sitoutuneet muuttamaan oman toimintamme suurelta osin fossiilivapaaksi arviolta vuonna 2030. Osana SSAB:tä sinulla on keskeinen asema tämän tavoitteen saavuttamisessa ja koko terästeollisuuden vihreän siirtymän edistämisessä.
Työtehtävän kuvaus
Laitosasentajana työskentelet osana keskuskorjaamon kunnossapitotiimiä, joka vastaa tehdasalueen teollisuuspumppujen huolto- ja asennustöistä. Tarvittaessa työskentelet myös kompressoriasemien huolto- ja asennustöissä. Työnkuva sisältää ennakkohuoltoa, vikakorjauksia ja asennustöitä.
Pääasialliset työtehtävät
-Käynninaikaiset ennakkohuollot
-Monipuoliset mekaanisen kunnossapidon tehtävät
-Aktiivinen osallistuminen alueen turvallisuuden kehittämiseen
Odotamme sinulta
-Soveltuvaa ammatillista koulutusta
-Kokemusta kunnossapidon ja konepuolen tehtävistä
-Pumppu- ja kompressoriosaamista
-Aktiivista turvallisuusajattelua ja yhteistyökykyä
-Oma-aloitteisuutta, halua oppia uutta, kykyä toimia muuttuvissa tilanteissa
Tarjoamme sinulle
SSAB haluaa luoda monimuotoisen ja osallistavan ympäristön. Pohjaamme arvoihimme - päättäväinen, aito ja edelläkävijä - tehdessämme päivittäisiä päätöksiä ja pidämme asiakkaan aina toimintamme ytimessä. Se tekee meistä kaikista tiimipelaajia, joista jokaisella on halu kehittyä. Tullessasi SSAB:n palvelukseen sinusta tulee osa intohimoisten ongelmanratkaisijoiden organisaatiota, jossa tärkeitä haasteita ratkaistaan yhteistyöllä. Tuemme kasvuasi tarjoamalla turvallisen ja ystävällisen työpaikan, joka edistää työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Jos haluat saavuttaa tämän, SSAB:llä sinulla on mahdollisuus laajentaa taitojasi ja kasvaa omalla alallasi tai sen ulkopuolella.
Tarjoamme työntekijöillemme laajan valikoiman arvostettuja etuja. Tässä on muutamia esimerkkejä:
Kannustinpalkkio-ohjelmat
Laajennettu työterveyshuolto
Virkistysedut
Rekrytointiprosessi
1. Hae
2. Haastattelu
3. Yhteydenotto suosittelijoihin
4. Terveystarkastus
5. Työsopimuksen allekirjoitus
Lisätietoja antaa
Taustaselvitys voi olla osa rekrytointiprosessia. Terveystarkastukseen kuuluu myös huumausainetestaus.
Emme hyväksy rekrytointitoimistojen ja mainosten myyjien yhteydenottoja tähän hakemukseen liittyen.
Terveisiä tulevalta esihenkilöltäsi
Hei! Olen Ville Pörhölä ja toimin työnjohtajana pumppu- ja kompressoriosastolla mekaanisessa kunnossapidossa. Pääset osaksi erittäin ammattitaitoista tiimiä, mutta takuulla pääset myös oppimaan uutta. Kunnossapidossa tilanteet ja tehtävät ovat hyvin vaihtelevat, jokainen päivä on erilainen. Pääset osaksi tehtaan kunnossapidon tiimiä, tuemme toinen toisiamme kohti tehokasta ja turvallista kunnossapitoa. Tervetuloa tiimiin!

Hae työpaikkaa osoitteesta https://recruitmentssab.csod.com/ux/ats/careersite/12/home/requisition/15483?c=recruitmentssab&lang=fi-FI